Hakukoneen käyttö tekee älykkäämmäksi

Tietotekniikan käyttö pitää aivot vireinä, todistaa Kalifornian yliopiston tutkimus.
Kuva: Jan Schulte-Tigges / Lehtikuva
15.10.2008 14:39 Netin hakukoneiden käyttö tekee fiksummaksi, väittää Kalifornian yliopistossa tehty tutkimus.
Pelkkä tiedon löytyminen ei ole netin hakukoneen käytön ainoa hyöty. Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan hakukoneella etsiminen lisää älykkyyttä, uutisoi CNN.
Tutkimuksessa mitattiin ikääntyneiden henkilöiden aivojen aktiivisuutta, kun nämä tekivät nettihakuja.Tohtori Gary Small keräsi tutkimukseen kaksi vertailuryhmää. Toisen ryhmän jäsenillä oli paljon kokemusta tietotekniikan käytöstä, toiset tiesivät siitä vain vähän.
Nettihakuja tehtäessä teknisesti taitavien aivot olivat lähes kaksinkertaisesti niin aktiiviset kuin it-aloittelijoiden. Hermoratojen aktiivisuus oli suurinta aivojen alueella, jolla tehdään päätöksiä ja monimutkaisia päätelmiä.
Small ei tiedä tarkkaa syytä, miksi kokeneiden tietokoneen käyttäjien aivot olivat aktiivisempia kuin tietotekniikkaan tottumattomien.
– Päättelin, että kun saamme älyllisiä haasteita, joita emme osaa käsitellä, hermoratamme eivät aktivoidu, Small sanoo.
– Kun keksimme tavan edetä, hermoradat otetaan käyttöön.
Tutkimukseen osallistui 24 iältään 55–78-vuotiasta, jotka olivat taustaltaan melko samanlaisia. Suurin ero oli teknisissä taidoissa. Vaikka vertailuryhmät olivat melko pieniä, Smallin mukaan ne olivat riittäviä eron huomaamiseen niiden välillä.
– Ero oli niin selvä, Small sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
taitaa papalla aktivoitua myös muut elimet, vai kuinka? Vähintään triplahyöty
Eiköhän ole niin, että tietokoneita enemmän käyttävät ikäihmiset ovat kautta linjan aktiivisempia ja hermoradat ovat alunperinkin paremmassa kunnossa kuin myöhäisten seurailijoiden.
Sama "älykkyysero" löytynee melkein mistä tahansa verrokkiryhmästä. Aktiiviset ja monessa mukana olevat ihmiset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin sohvaperunat. Googlen käyttö tuskin on selittävä tekijä.
Hyvä sponsoroitu uutinen (ja tutkimus?) Googlelta joka tapauksessa.
Otanta, otos. Ei näyte. Näytteitä otetaan sairaalassa.