Verkko aikaistaa yliopistoihin hakua

Ensi keväänä yliopistoihin pyritään yhteishaulla verkossa.
Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva
13.11.2008 07:17 Yliopistoihin hakeminen uudistuu merkittävästi ensi keväänä, kertoo opetushallitus. Kaikkiin yliopistoihin haetaan päävalinnoissa yhteishakuna sähköisesti verkossa.
OPH:n mukaan hakuaika yhtenäistyy kaikissa yliopistoissa ja aikaistuu alkamaan 2. helmikuuta 2009. Se päättyy pääsääntöisesti vappuaattona 30.4.2009. Joissakin koulutuksissa haku päättyy jo helmikuun lopussa. Sähköinen haku ei muuten muuta valintaprosessia, vaan jokainen yliopisto valitsee edelleen itsenäisesti opiskelijansa.
Yhteishaku aikaistaa myös Oulun yliopiston mukaan sen valintakokeita jonkin verran. Useimmat tiedekunnat pitävät valintakokeet toukokuussa 2009, taloustieteiden tiedekunta kesäkuun 2009 alussa. Tiedot valintakokeiden tuloksista välitetään myös sähköisesti samassa järjestelmässä, jossa hakukin tehdään.
Yliopistoihin haun uudistumisesta kerrottiin muun muassa Oulun yliopiston Abi-päiville 12.–13.11.2008 osallistuville lukioiden opinto-ohjaajille ja yliopiston tiedekuntien koulutusesittelyissä tapahtumaan saapuneille koululaisille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi













