Sää sotkee radiota ja televisiota
15.12.2008 12:37 (päivitetty 16:46) Sää sotkee radio- ja tv-lähetysten vastaanottoa etenkin Länsi-Suomessa, Digita kertoo. Kysymys on niin sanotusta radiosignaalien ylipitkästä etenemisestä.
Digitan mukaan lähetysten vastaanotossa on viimeisen vuorokauden aikana esiintynyt häiriöitä, jotka ovat johtuneet säätilan aiheuttamista ilmiöistä radiotaajuuksilla.
Kuluttajilla häiriö on näkynyt televisiolähetysten ajoittaisena puuttumisena sekä radiolähetysten häiriönä etenkin Turun ja Tammelan suunnilla. Häiriöitä saattavat aiheuttaa myös naapurimaiden radio- ja televisiolähetykset.
Ilmiössä on kyse "radiosignaalien ylipitkästä etenemisestä". Edellytykset ilmiölle voivat syntyä, jos ilman lämpötila nousee ilmakehän alaosassa kerrostuneesti ylöspäin, ja ilman suhteellinen kosteus samassa kerroksessa laskee jyrkästi ylöspäin mentäessä. Tämä aiheuttaa radiotaajuuksille kanavan, jossa signaali etenee heijastumalla jopa satojen kilometrien päähän ja aiheuttaa häiriöitä.
Yleensä korkeapaineen vallitessa esiintyvä ilmiö ei ole lähetysteknisesti korjattavissa. Kesto riippuu korkeapaineen selänteen liikkeistä.
– Tämä on ihan jokavuotista. Tällaista voi ilmaantua periaatteessa ympäri vuoden, mutta joinakin vuosina ongelma korostuu. Viime vuosi oli aika hyvä siinä mielessä, ettei tullut pahempia ongelmia, palvelupäällikkö Henri Viljasjärvi Digitasta kertoo.
Nyt alkanut ilmiö alkoi noin kello kahden aikaan aamuyöllä ja on aiheuttanut ongelmia pitkin päivää.
Päivitys kello 16.45: Digitan mukaan ongelma on päivän aikana levinnyt koko eteläiseen Suomeen Vaasa-Kuopio-linjan eteläpuolelle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (17)
Odotan innolla kun nämä Soneran langattomat 450-liitymät korvaavat nykyiset lankaliittymät. 99% prosentin varmuudella säät sotkee nuokin signaalit 6-0 ja sitten on kiva maksella laskuja.
OFF TOPIC:
- Soneralla kiva tapa hieroa suolaa haavoihin. täällä päin ovat aikeissa korvata langaliittymät langattomilla. silti kehtaavat lähettää mainoksia joissa kerrotaan isoilla kirjaimilla miten kankeaa on netissä liikkuminen yhden megan liittymällä. Silti vastíkään uutisoitiin täälläkin, että mega on riittävä nopeus laajakaistalle.
Tällaisella säällä PMR puhelimenkin 3 kilsaa voi vaihtua helposti 150 kilometriksi. Pitäneekin pistää vermeet päälle.