Kännyköiden seuraava lisälaite: näkymätön kangas

Oltiinko Suomessa edellä amerikkalaisia tutkijoita? "Ilmakitaraa" soitettiin tiedekeskus Heurekassa Vantaalla jo vuonna 2005.
Kuva: Marja Väänänen / Lehtikuva
17.1.2009 07:27 Yhdysvaltalaiset tutkijat kehittävät metamateriaalia, joka tekee sillä peitetyn kappaleen näkymättömäksi, sillä materiaali pystyy taivuttamaan valoa. Siinä sivussa he kehittivät keinon, jolla voidaan parantaa matkapuhelimien kuuluvuutta.
Kuuden Duke Universityssä työskentelevän tiedemiehen ryhmä on tutkinut niin sanottua cloaking-teknologiaa, eli naamioimista näkymättömäksi valoa johtavien materiaalien avulla.
Ryhmä kertoo torstaina ilmestyneessä Science-lehdessä, että se on onnistunut kehittämään metamateriaalin, joka pystyy taivuttamaan elektromagneettista säteilyä.
Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että valonsäteet näyttävät kulkevan metamateriaalilla peitetyn kappaleen läpi, joka toisin sanoen muuttuu näkymättömäksi.
Tutkijoiden mukaan ollaan silti vielä kaukana siitä, että materiaali voisi käytännössä tehdä näkyviä kappaleita näkymättömäksi.
Toistaiseksi materiaalia toimii vain rajatulla taajuusalueella 13–16 gigahertsiin, ja ryhmä tutki mikroaaltojen käyttäytymistä materiaalin vaikutuksesta. Kolmesta gigahertzistä on vielä matkaa 350 000 gigahertziin, jolla on koko näkyvän valon taajuusalue. Taajuusalue on kuitenkin laajempi kuin aiemmin on pidetty mahdollisena.
David Smith, yksi tutkijaryhmän jäsenistä kuitenkin arvioi, että tekniikalla voidaan parantaa langattomia verkkoja.
– Yksinkertaistettuna, tällä tekniikalla voidaan auttaa matkapuhelinsignaaleja kiertämään kiinteät esineet, joten niistä tulee tukiasemille "näkyvämpiä", Smith totesi Phone Scoop -verkkolehden mukaan.
Puolen metrin
metakangas
Näkymättömäksi tekevän materiaalin valmistamista on pidetty mahdottomana, vaikka siinä on jo onnistuttu osittain, kertoo verkkolehti Ars Technica.
Aiemmin kehitetyt materiaalit ovat pystyneet taivuttamaan jollain tietyllä taajuudella olevaa säteilyä, mutta useampaa valon taajuutta taivuttavan materiaalin valmistusta on aiemmin pidetty mahdottomana. Samalla kun taajuusalue on kasvanut, myös laitteen teho on vähentynyt.
Uusi metamateriaali on kuitenkin osoittanut nämä käsitykset vääriksi. Tiedemiehet tekivät materiaalista tehdystä yli 10 000 erityisesti suunnitellusta kappaleesta tutkimuksissa käytetyn metakankaan. Metamateriaalista koottu matto oli noin puoli metriä pitkä ja kymmenen senttiä leveä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Pidät siis mahdottoman olemassaoloa mahdottomana?
Tässä jutun juoni:
pystyy taivuttamaan elektromagneettista säteilyä
pystyy taivuttamaan elektromagneettista säteilyä
Niin, mutta toimitus kirjoitti asiasta josta ei olisi mitään hyötyä tavalliselle kännykkäkuluttajalle kuluttajalle. Operaattoreille lähinnä. Tähän vastasin en siihen, että mitä sillä olisi merkitystä noin muuten jos toimimaan saadaan muillakin alueilla. Näkyvä valo esim. on kuitenkin yksi osa ja erittäin kapea koko elektromagneettisesta säteilyn alueesta.
Jopas jotakin?!
Mutta kun otsikossa nimenomaan sanottiin "Seuraava kännykän lisälaite". En pitäisi kovinkaan kätevänä lisälaitteena kangasta jota kuljettaisin kännykkäni mukana, jolla voisi verhota isoja kiinteitä esineitä kännykän taajuuksille näkymättömäksi. Hankalalta tuntuisi.
Joten olisikohan sittenkin sitä otsikkoa pitänyt miettiä?