Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toivo tavoitti kiertoradan

Iranin satelliittilaukaisu ruokkii ohjuspelkoja

3.2.2009 14:27 Iran sai ensimmäisen itse valmistamansa satelliitin avaruuteen ja juhlii nyt talouspakotteiden alla työskentelevien tiedemiestensä saavutusta.

Iranin ydinohjelma on herättänyt huolta muun muassa Yhdysvalloissa, ja Omid-nimisen (Toivo) satelliitin laukaisu myöhään maanantaina nostattanee uusia ohjuspelkoja, sillä kantoraketti Safir-2:n teknologiaa voitaisiin mahdollisesti käyttää pitkän kantaman ohjuksen kehittämisessä, BBC kertoo.

Itse satelliitti on Iranin median mukaan tarkoitettu tutkimusta ja tietoliikennettä varten.

Presidentti Mahmoud Ahmadinejad korosti laukaisulla levitettävän monoteismiä, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Eikun lisää vaan pelon ruokintaa. Saadaan täälläkin kukkahatut tärisemään ja säätämään lakeja, jos vaikka kiellettäisiin kaikki vaaralliset sähkökitaratkin esimerkiksi.
kjfdhdsjkfh
Huono 4
"Presidentti Mahmoud Ahmadinejad korosti laukaisulla levitettävän monoteismiä, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta." Iranin hallinto on ilmoittanut tavoitteekseen Israelin työntämisen mereen. Iranin ydinohjelmassa on hämäriä kohtia. Miksi maailman suurimpia öljyntuottajia haluaa jalostaa uraania,jos se ei tavoittele ydinasetta? Ydinpolttoainetta voi ostaa valmiina, kuten Suomi. Iran tukee terroristiliikkeitä ja aseistaa sisällissotia ympäri maailmaa.
Maraton
Huono 3
Niin iran haluaa rauhaa, jossa maapallolla ei ole ketään muita kuin muslimeja jäljellä. Eli heidän tarkotusperiinsä sopii hyvin ydinsodan alottaminen, tuleehan se trauha kun ei ole enää ketään jäljellä.
...........
Huono 5
Iran, monoteismi, oikeudenmukaisuus ja rauha ei mahdu samaan lauseeseen. Diktatuuri joka sortaa vähemmistöjään pitäisi uskaltaa kumota vaikka sotilaallisin keinoin. Samalla vauhdilla menisi mukana valtioterrorismia harjoittava Israel, joka vääryydellä ja viukkaudella on anastanut toisten maat.
Hei, taisin juuri keksiä ratkaisun lähi-idän kriisiin ;)
Julle_
Huono 0
Aika hieno saavutus maalta joka on monien talouspakotteiden alla. Käytännössähän melkein kaikki tuo teknologia on pitänyt keksiä itse.

Voitaisiin ottaa Suomessakin oppia, eikä aina lähdettäisi matalimman riman kautta ostamaan muiden tuottamaa teknologiaa. Tekisi varmasti meidän teollisuudelle.
Teknofriikki
Huono 0
Saddam Husseinin virhe oli se ettei sillä ollut joukkotuhoaseita ja siksi Irak hävitettiin kivikaudelle. Ehkäpä Iran ei halua tehdä samaa virhettä. Onhan Israel vähän väliä halukas hyökkäämään sinne kuten edellisvuonna, mutta USA ei suostunut siihen.
Pöö!
Huono 0
Hieno saavutus Iranin tiedemiehiltä.

Vaikea Irania on syyttää ydinaseiden hankinnasta, niin kuin yllä mainittiin, Irakille kävi huonosti kun heillä ei ollut riittävää pelotetta turvanaan.

Ei sinänsä, että tuntisin oloni yhtään paremmaksi ydinaseistetun Iranin kanssa, mutta helppo heitä on ymmärtää.

Ja onhan noita nukeja jo monella muullakin arvaamattomalla maalla: Pakistan, Intia, Israel, USA, Venäjä... Kaikki kohtuullisen agressiivisia ja arvaamattomia maita. Mutta minkäs teet. Taitavat kaikki joko harjoittaa tai tukea terrorismia ehkä Intiaa lukuunottamatta.
Hemmo
Huono 1
Ydinpolttoainetta voi ostaa valmiina, kuten Suomi. Iran tukee terroristiliikkeitä ja aseistaa sisällissotia ympäri maailmaa.

Mista tuon muka tiedat? Omasta paastasi vai?
Huono 0
Iran tukee terroristiliikkeitä ja aseistaa sisällissotia ympäri maailmaa.

s/Iran/USA/
pieni korjaus
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.