Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.2.2009 08:26 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Microsoftin 10 000. patentti myönnettiin Surface-järjestelmään liittyvästä ominaisuudesta. Yhtiö on lisännyt tutkimustyöhön käytettyjä voimavaroja ja onkin nykyään viiden eniten patentteja saavan yhtiön joukossa, kertoo CNet.
Yhtiö maksaa työntekijöilleen 1500 dollarin bonuksen jokaisesta haetusta patentista. Microsoft on kuitenkin vielä kaukana IBM:n jäljessä, jos katsotaan pelkkiä lukumääriä, sillä yksin viime vuonna IBM:lle myönnettiin reilut 4000 patenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (14)
Täytyy olla jotain, millä voi kyykyttää kilpailijoita oikeustoimien pelossa.
Mikkisofta on suurimpana "Intellectual Property"-hölynpölyn puolestapuhujana on samalla eniten oikeuteen haastettu firma juuri tekijänoikeus-/patenttiloukkauksista.
Pääsee vaan aina pälkähästä, kun ostaa kilpailijansa hiljaiseksi tai sitten ostaa sen kokonaan.
Voi pitää paikkaansa... mut bili ensin kopioi sen applelta :) eikä bilikää maksanu mitää.... mistä helvetin malarian vastasest taistelust sä oikee puhut? :D
eiköhä neki miljardit olis menny johtajien palkankorotuksiin
Apple kylläkin oli ensimmäinen firma, joka toi graafisen käyttöliittymän markkinoille.
Applekin tosin "lainasi" idean Xeroxilta.
Eikä Bill maksanut mitään. Ei Applelle eikä Xeroxille. (Ei maksanut kyllä Applekaan.)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Graafinen_käyttöliittymä