Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sosiaalista shoppailua

Ensimmäiset ulkopuoliset pääsevät testaamaan Fruugoa

Kuvakaappaus Fruugosta.

15.2.2009 17:43 Suomalaisista startupeista hypetetyin lienee Fruugo, joka on nyt päästänyt ensimmäiset betatestaajat käyttämään palvelua.

Fruugo tarjoaa yhden yhtenäisenä käyttöliittymän kaikkiin mukana oleviin verkkokauppoihin. Asiakkaat voivat siis ostaa tuotteita monista eri maissa sijaitsevista monista eri kaupoista. Ulkopuoliset betatestaajat ovat päässeet viimein kokeilemaan palvelua.

Käyttöliittymä on dynaamisen web 2.0 -henkinen: tuotteita voi selata ja arvioida ilman, että pääsivulta tarvitsee liikkua mihinkään. Tuotteita voi kommentoida, suositella ja moittia. Valikoima on vielä varsin pieni, sillä ensimmäiseksi testiryhmäksi on pyydetty perheellisiä ihmisiä.

Siihen liittyvä sosiaalinen aspekti on vahvasti esillä, sillä oman shoppailuhistorian lisäksi näkee koko ajan päivityksiä siitä, mitä muut käyttäjät ovat tehneet. Ainakaan vielä mitään ystäväryhmiä tai muuta ryhmittelyä ei ole näkyvillä.

Käyttöliittymä on tällä hetkellä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Maksaminen onnistuu verkkopankin kautta (Nordea, SampoPankki, Sp/Pop, OP-Pohjola ja Handelsbanken) tai luottokortilla.

Lue myösFruugo julkaisi kuvia palvelustaan
Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Minäkin harkitsi verkkokaupan kokeilua.
asdf
Ostoksesi:
5 tölkkiä kevytmaitoa 0,84€/l

Toimituskulut:20€

Kommentit tuotteesta kevytmaito:
Iha sika hyvää :D:D
näillä mennään
Minä luki uutisen
minä ajatteli turhaa
minä ajatteli seuraava uutinen
minä minätteli
Ostoksesi:
5 tölkkiä kevytmaitoa 0,84€/l

Toimituskulut:20€

Kommentit tuotteesta kevytmaito:
Iha sika hyvää :D:D

20€ toimituskuluina olisi loppupeleissä ihan hyvä diili kun huomioi seuraavat asiat:

1) Bensakustannukset kaupassakäyntiin
2) Parkkimaksut
3) Kassalla jonottelussa ja ruuhkassa istumisessa kuluneet 1.5h
4) Edellisistä johtuva *tutus
Paljonko voisi maksaa vaivattomuudesta?
Minä luki uutisen
minä ajatteli turhaa
minä ajatteli seuraava uutinen

Minä ajatteli olla tosi nokkela
Minä ajatteli kun en muuta valittamista keksi minä, ajatteli sitten puuttua tähän
Minä olla tosi kade kun joku tehdä jotain mitä missä minä itse ei olla mukana
Minulla olla mitään suhteellisuudentajua
Ettäs kehtaatte
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.