Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Phoenix-luotaimen jaloissa ilmeisesti pisaroita

Marsin pinnalla nestemäistä vettä?

Phoenix tutki Marsin arktisia alueita kuukausien ajan viime vuonna.
Kuva: Nasa

19.2.2009 10:24 Uudet havainnot saattavat vahvistua ensimmäisiksi todisteiksi nyky-Marsin nestemäisestä vedestä.

Marsin jäiset vesivarannot ovat entistäkin paremmin tiedossa Phoenix-luotaimen viimevuotisen työskentelyn myötä. Lisäksi epäillään, että planeetan pinnan alla voi olla mittavia jäätiköitä.

Mutta Marsin jo kylmettynyt Phoenix-luotain saattoi todistaa jopa nestemäisestä pintavedestä, National Geographic kirjoittaa.

Tutkijoita kiinnostavat valokuvat, jotka Phoenix otti laskeutumisjalaksistaan tehtävänsä kuluessa. Osassa näkyy merkillisiä palluroita, joita epäillään erittäin suolapitoiseksi nestemäiseksi vedeksi.

Nämä mahdolliset pisarat näyttivät kasvaneen, yhdistyneen ja valuneen ajan saatossa. Ne oletetusti syntyivät, kun jalkoihin laskeutumisen yhteydessä tarttunut suolainen muta imi vesihöyryä Marsin kaasukehästä.

Phoenixin omat nestemäisen veden etsimiseen tarkoitetut instrumentit eivät kuitenkaan löytäneet mitään. Mahdollinen vesi ei myöskään olisi elämän kannalta kovin suosiollinen sen alhaisen lämpötilan ja korkean suolapitoisuuden vuoksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Eipä muuta kuin kylpylä/ostoshelvetti yhdistelmää Marsiin bygaamaan!
Nano Nano
Huono 0
Eipä muuta kuin kylpylä/ostoshelvetti yhdistelmää Marsiin bygaamaan!

Niin ja kun kohdekkin on niin lähellä.....
eiku
Huono 0
No saisivatpahan ainakin turhautuneet jupit päästellä saastuttavilla avaruusmaastureillaan Marsiin ostoksille.
Jupi
Huono 0
No saisivatpahan ainakin turhautuneet jupit päästellä saastuttavilla avaruusmaastureillaan Marsiin ostoksille.

Niinpä. Tavallisenkin raketin saattaminen Marsin-matkalle on jo älytöntä saastuttamista saati sitten ylikokoisen, väärän muotoisen ja ylipainoisen romukasan.

Toisaalta päästäisiin jupeista eroon ja saataisiin roskageenejä siivottua pois. Hmm... Ehkä ajatusta ei kannatakaan hylätä niin hätäisesti.
Huono 0
Ootte kyllä aika yksinkertaisia.
Nano Nano
Huono 0
Homma puoltaa myös se, että Marsin kaasukehä pitäisi nimenomaan saada saastutettua kasvihuonekaasuilla jotta planeetan lämpötila nousisi. Pari ökymaasturia ei kyllä vielä paljon auttaisi, mutta olisihan se alku. Vielä kun saataisiin happea palamiseen...
Jupit marsiin!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.