Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
NFC Forumin kokous Oulussa on poikkeus

Lähilukuteknologia kokoaa it-jätit Ouluun

Esimerkiksi VTT ja Nokia ovat tutkineet NFC-teknologiaa.

7.5.2009 14:00 Lähilukuun perustuvan NFC-tiedonsiirtoteknologian kehittäjät kokoontuvat Ouluun syyskuun alussa. Kokoukseen osallistuu edustajia 150 kansainvälisestä it-alan yrityksestä, muun muassa Nokia, Sony, Samsung, HP, Visa ja American Express.

Lähilukuun perustuvasta Near Field Communication -tekniikasta kehitetään esimerkiksi lompakon korvaajaa, jonka avulla ostokset voisi maksaa esimerkiksi koskettamalla kännykällä kassapäätettä. 

NFC:lle kehitetään muitakin käyttötarkoituksia myös muissa laiteympäristöissä. 

Alan standardointityötä tekevä NFC Forum pitää Oulussa globaalin työkokouksen 31.8.–4.9.2009.

Kaupunkiin odotetaan edustajia yli 150 globaalista it-alan yrityksestä. Niiden joukossa muun muassa Sony, Samsung, Nokia, HP, Visa ja American Express. NFC Forumin suomalaisjäseniä ovat muun muassa Nokia, VTT, TeliaSonera, Oulu Innovation ja Oulun kaupunki.

Kokouksen yhteydessä Oulussa järjestetään it-alan yrityksille ja muille NFC-teknologian kehittämisestä ja hyödyntämisestä kiinnostuneille tahoille suunnattu Oulu NFC Week. Se sisältää avoimia seminaareja, tapahtumia, workshoppeja ja yritystapaamisia, kuten Touching Business - seminaari, Developers Summit –NFC:n koulutuspäivä sekä Mobile Monday.

NFC Forumin kokouksen pitäminen alle 140 000 asukkaan Oulussa on aikamoinen poikkeus, sillä NFC Forumin aikaisemmat työkokoukset on pidetty poikkeuksetta suurissa miljoonaluokan kaupungeissa kuten Bangkokissa, Ateenassa, Tokiossa ja Orlandossa.

Oulun kaupunki hyväksyttiin jäseneksi NFC Forumiin joulukuussa 2007 ensimmäisenä kaupunkina ja julkisen sektorin toimijana maailmassa. Oulun kaupunki, VTT, yliopisto ja paikalliset yritykset ovat tehneet erilaisia NFC-projekteja vuodesta 2005, ja kaupunkiin on perustettu paristakymmenestä yrityksestä ja tutkimuslaitoksesta koostuva NFC Cluster -yhteistyöryhmä.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.