Robottiopettaja aloitti alakoulussa
10.5.2009 07:13 Uusi opettaja otettiin hyvin vastaan tokiolaisessa alakoulussa. Lapsia ei haitannut ollenkaan se, että opettaja sattui olemaan robotti.
Eräs lapsista kuvasi opettajaa sieväksi. Toisen mielestä uusi opettaja oli vähän pelottava, mutta hauska.
Kudanin alakoulussa aloittanut opettaja on aikaisemmin toiminut neljä vuotta vastaanottovirkailijana Tokion tiedeyliopistossa professori Hiroshi Kobayashin laboratoriossa.
Saya pystyy vastaamaan isoon joukkoon kysymyksiä, joita se ymmärtää puheentunnistuskyvyllään. Sillä, vai pitäisikö sanoa hänellä, on 300 ilmauksen ja 700 sanan varasto. (Enemmän kuin monella ihmisellä.)
Professori Kobayashi, joka on kehittänyt Sayaa 15 vuotta, sanoi lasten ottaneen robottiopettajan vastaan luontevasti.
– Lapset eivät näe häntä humanoidina vaan ihmisenä. He olivat yllättyneitä ja tyytyväisiä, kun hän piti heille nimenhuudon. He kohtelivat häntä kuin oikeaa opettajaa.
Sayan ilmeikkyys perustuu 18 moottoriin, jotka toimivat kasvojen lihaksina. Teräskallon päällä on lateksi-naamari, jonka mallina on toiminut japanilainen opiskelijatyttö. Saya osaa myös englantia ja hänet voidaan ohjelmoida puhumaan mitä kieltä tahansa.
Kobayashin päämääränä on kehittää robotteja, jotka ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle ja ihmiselle jokapäiväisessä elämässä. Hänen mielestään opettaminen sopii hyvin robotille. Uutistoimisto Ananovan mukaan opettajarobotti maksaa noin 25 000 euroa.
Saya on saanut paljon julkisuutta elinikänsä aikana. Hän esiintyy muun muassa Tiedeyliopiston robottiteknologiaa esittelevässä kahdeksan minuutin Youtube-videossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (26)
Toimittaja on nyt hieman vaatimaton meidän ihmisten kykyjen suhteen. Eiköhän ihmiset nyt kuitenkin osaa suurinpiirtein sen 20000 sanaa.
Toimittaja on nyt hieman vaatimaton meidän ihmisten kykyjen suhteen. Eiköhän ihmiset nyt kuitenkin osaa suurinpiirtein sen 20000 sanaa.
Ehkä kyse on copy-paste toimittajien sanavarastosta?
Toimittaja on nyt hieman vaatimaton meidän ihmisten kykyjen suhteen. Eiköhän ihmiset nyt kuitenkin osaa suurinpiirtein sen 20000 sanaa.
...Tai kommentoijien...
Ihmisen sanavarasto on suhteellinen ihmisen älykkyysosamäärään. Tavallisen ihmisen ÄO on siinä 110 pisteen paikkeilla. 20000 sanan käytön ymmärtämiseen ÄO pitää olla noin 30 pistettä korkeampi.
Tutkimusten mukaan Shakespeare ymmärsi noin 30 000 sanan käytön ja rakennusmies pärjää elämänsä läpi noin 600 sanalla, mutta sillä ei ole taas välttämättä mitään tekemistä ihmisen ÄO:n kanssa.
Digitodayn taso on jotain sanoinkuvaamattoman huonoa.
Sanavarastoni on loputon. Keksin uusia letkautuksia jatkuvasti. Käytän jopa ulkomaalaisia kieliä(siis lisää sanoja). Taidan olla keleen älypää jos tähän tutkimukseen on uskominen.
Kirjaviisaudella ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Perustelen: Entä jos Einstein olisi elänyt kirjattomassa maailmassa, olisiko hän silloin ollut tyhmä kun ei osaisi paljoa sanoja? Repikää siitä!