Tutkijat kehittivät näkymättömän salaman

Uudesta tekniikasta toivotaan apua hämärissä olosuhteissa valokuvaamiseen.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
17.7.2009 13:21 Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet infrapuna- ja ultraviolettisäteisiin perustuvan menetelmän valokuvien ottamiseen pimeässä. Näkymättömäksi salamaksi ristityn tekniikan toivotaan parantavan kuvausmahdollisuuksia huonosti valaistuissa tiloissa.
New Yorkin yliopiston tutkijat Dilip Krishnan ja Rob Fergus ehdottavat, että hämärissä tilanteissa voitaisiin ottaa tulevaisuudessa parempia valokuvia näkymättömällä salamalla, aikakauslehti NewScientist kertoo verkkosivuillaan.
Tutkijoiden menetelmässä kamera ottaa aluksi kuvan, jota valaistaan ihmissilmälle näkymättömillä infrapuna- ja ultraviolettitaajuuksilla. Näin valaisemalla kuvasta saadaan tarkka, mutta sen värit ovat vääristyneet.
Tämän jälkeen kamera kuitenkin ottaisi valokuvan ilman ylimääräistä valaistusta. Yhdistämällä näin otetut kuvat saadaan värikorjattu ja tarkka kuva.
Menetelmän etuihin kuuluisi esimerkiksi se, ettei infrapuna- ja ultraviolettitaajuuksilla valaistu kuva sisältäisi useista salamavalokuvista tuttuja häikäisevän kirkkaita kohtia.
Tutkijoiden menetelmä ei kuitenkaan välttämättä sovellu kaikkiin kuvaustilanteisiin, sillä jotkut materiaalit ja esineet imevät itseensä sekä ultravioletti- että infrapunavaloa.
Monissa videokameroissa on käytetty hieman vastaavanlaisia yökuvaukseen tarkoitettuja tekniikoita jo tähänkin asti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Kannattaisiko lukea loppuun...
Aivan, aivan. Myrkyllinen käärme - mutta vain ihmisille!
On se hyvä, että näin kesälläkin tulee laadukkaita, perusteltuja ja muutenkin täysin loistavia kommentteja, joista näkyy, että asiaan on perehdytty syvällisen teknisesti ja joista puuttuu junttimainen itsestäänselvien arvausten laukominen.
"Kah, suattaapa tuo ilimoo piellä viellä huommennahhii"
Älä valehtele, juntti. Vaimosi on vain ihmisille näkymätön. Ei koske minua.
Ihme tuossa on lähinnä se ettei se nalkuta. Tulet vielä
saamaan RAUHAN Nobelin :)