Wikipedia menettää tuhansia kirjoittajia kuukaudessa
24.11.2009 11:35 Joka kuukausi tuhannet vapaaehtoiset avustajat lopettavat verkkosanakirja Wikipedian päivittämisen, ja määrä on kasvussa. Avustajajoukkojen vähentymisellä voi olla vakavia seurauksia maailman viidenneksi suosituimmalle verkkosivustolle.
Vuoden 2009 ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Wikipedia.org -verkkosanakirjan vapaaehtoinen avustajajoukko väheni 49 000 jäsenellä, kun vuotta aiemmin kolmen kuun aikana lopetti vain 4900 avustajaa, kertoo tutkija Felipe Ortega The Wall Street Journal -lehdelle.
Ortega on kerännyt tietonsa analysoimalla Wikipedian kymmenen erikielisen palvelun editointihistoriaa.
Avustajia on yhä yli kolme miljoonaa, mutta jatkuva ja kiihtyvä avustajakato voi vakavasti vaikeuttaa verkkopalvelun laajentamista ja tarkentamista. Virheet ja tahallisesti palveluun syötetyt väärät tiedot ovat viime aikoina syöneet Wikipedian uskottavuutta.
Wikipedian ylläpitäjät ovat pohtineet avustajakadon syitä. Kiinnostusta saattaa vähentää se, että monet kiinnostavimmat aiheet on palvelussa jo käsitelty. Lisäksi Wikipedia on ottanut käyttöön tiukempia sääntöjä hallitakseen ristiriitaisia päivityksiä. Säännöt vaikeuttavat uusien kirjoittajien tuloa palvelun ylläpitäjiksi.
Wikipedian suosio sen sijaan jatkaa kasvuaan. Syyskuun loppua edeltävän 12 kuukauden aikana kävijämäärä oli kasvanut viidenneksellä, kertoo comScore Media Metrix.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (18)
Hienoa. Ehkä jossain välissä netti palaa entiselleen ja ihmiset linkittävät oikeasti laadukkaisiin lähteisiin eikä Wikipediaan jossa lähteenä Wikipedia ja Wikipedia...
Tuota olen itsekin ihmetellyt. En ole myöskään kuullut hyvää selitystä sille mikä ongelma syntyy jos artikkeleita tuotetaan ihmisistä, jotka eivät välttämättä ole kaikille tuttuja mutta joilla esimerkiksi omalle tieteenalalleen on ollut merkitystä. Mikä ongelma artikkelien paljous on? Linjan häilyvyys on muutenkin hämmentävää sillä samalla kun jonkun bändin jokaisesta albumista on saanut luoda oman artikkelinsa, on tälläkin hetkellä menossa äänestys siitä onko eräs tietty taiteilija niin merkittävä että hänestä "saa" kirjoittaa edes yhtä artikkelia. Kummallista toimintaa.
Itsekin läksin sen takia, kun eräälle (vanhalle kokeneelle) käyttäjälle ei lakiteksti riittänyt lähteeksi vaan aina poisti editoimani tekstin saatteella "Eihän se nyt NOIN voi olla, järkikin sen sanoo" vaikka lähteenä oli Suomen laki. Kyse oli siis esineistä, jotka luokitellaan kielletyiksi/vaarallisiksi teräaseiksi ja siksi ei saa ilman syytä kantaa mukanaan julkisilla paikoilla. Siellä kun on joukossa myös urheiluvälineitä ja sitähän se toope ei uskonut että niitä ei ihan oikeasti saa huvikseen kanniskella mukanaan julkisilla paikoilla.
Niinpä. Lisäksi Wikipediaa vaivaa ylläpitäjien sisäpiiri, joka on mielestään aina oikeassa. Tähän joukkoon kuuluvat ne pahimmat muutosnatsit. Kun sitten muokkaussota syttyy, asiantuntevankin kirjoittajan on vaikea puolustautua tätä ylläpitäjien sisäpiiriä vastaan.
Sinänsä kuvaavaa on sekin, että pahimmat muutosnatsit eivät itse ole juurikaan saaneet artikkeleita kirjoitettua.
Wikipediassa hyörii,
keskenänsä äänestää,
omat jutut jälkeen jää