Microsoft patentoi laiteohjausta lihaksilla

Kuva: Lehtikuva
4.1.2010 11:33 Microsoftin pyrkimys tehdä ihmisestä peliohjain on menossa entistäkin pidemmälle patenttihakemuksesta päätellen.
Microsoft kehittää lihassupistuksiin perustuvaa menetelmää erilaisten laitteiden, kuten tietokoneiden, pelikonsolien tai mp3-soittimien, ohjaamiseksi.
Teknologiasivusto TechFlash kertoo Microsoftin patenttihakemuksesta. EMG-ohjaus (elektromyografia) rekisteröi lihasten supistumisen esimerkiksi sormea taivutettaessa mahdollistaen laitteiden ohjaamisen vaikkapa ääniohjausta huomaamattomammin.
Lihasten sähköinen toiminta muuntuu jo ilmakitaran soittamiseksi Guitar Hero -pelissä, ohjelmistoyhtiön esittelyvideo todistaa. Vähän kuitenkin askarruttaa, miten herkkä teknologia on tahattomille komennoille ihmisten taivutellessa sormiaan ajatuksissaan.
Microsoft kehittää ennestään Natal-nimistä ohjausteknologiaa pelaamista varten. Infrapunaa käyttävä teknologia nojaa ihmisen liikkeisiin ilman varsinaista ohjainta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Väärin! Kaikilla on lihakset, edes jonkinlaiset ja eivät siksi näy päällepäin mutta näköjään toisilta sensijaan puuttuu aivot!
Väärin! Kaikilla on lihakset, edes jonkinlaiset ja eivät siksi näy päällepäin mutta näköjään toisilta sensijaan puuttuu aivot!
Tarkoitin siis sanoa että eivät välttämättä näy päällepäin jos ei niitä ole treenattu vaan ovat "vain" jonkinlaiset.
Aivot? Nörtit juuri tietävät parhaiten että jos jotakin ei näy, sitä ei silloin ole olemassa. Tämä koskee tietysti Jumalan lisäksi kaikkea muutakin. Kuten esim. hemaisevan seksikästä pimua joka kävelee keimaillen ohi juuri silloin kun nörtti teippaa silmälaseja kuntoon.
MS on verottajan tapainen (tosin ainoa maailman laajuinen) jolla on varaa patentoida varmuuden vuoksi kaikki. Moisilta pitäisi patentointioikeus poistaa.
Ihminen voi lähettää ajastuksen kanavanvaihdosta ensin tajuntakeskukseensa ja sieltä liikekeskukseen josta lähtevä signaali ohjaat sormea painamaan tiettyä nappia kauko-ohjaimessa (tämä on vain yksi esimerkki patenttini soveltuvuudesta aivan kaikkeen).
Patenttisotkuja siis odotettavissa
Aivot? Nörtit juuri tietävät parhaiten että jos jotakin ei näy, sitä ei silloin ole olemassa. Tämä koskee tietysti Jumalan lisäksi kaikkea muutakin. Kuten esim. hemaisevan seksikästä pimua joka kävelee keimaillen ohi juuri silloin kun nörtti teippaa silmälaseja kuntoon.
Kuten sanoin, joiltakin puuttuu ne aivot. Tutkipa joskus ihmisen anatomiaa niin huomaat että jokaisella ihmisellä on jonkinlaiset lihakset. En sanonut että ne olisi kaikilla bodarilihakset eli treenatut, sanoin vain että jokaisella ON lihakset. Kenelläkään ei esim. käsivarret ole pelkkää luuta, nahkaa ja verisuonia.
Kesken kaiken, tietyn liikeradan kuluessa tulee sitten käsky bootata menopeli ja aloittaa alusta.
Kuinka monelta jää sitten lusikka puoleen tiehen, lautasen ja suun väliin kun Mikki$softa hoitaa ohjelmaa?