Virtaongelma siirsi LHC:n H-hetkeä

Kuva: Cern
30.3.2010 12:58 Cernin valtava hiukkaskiihdytin Suuri hadronitörmäytin LHC on määrä nostaa tänään täyteen tehoonsa. Mutta sähköpulma siirsi aikeita hetkellisesti.
Ennennäkemättömiä alkeishiukkasia metsästävä LHC on ollut olemassa puolitoista vuotta, mutta erinäiset ongelmat ovat siirtäneet toiminnan aloittamista täydellä höyryllä.
Tänään on H-hetki Sveitsin ja Ranskan rajalla, missä tiedemiehet maan alla valmistelevat LHC:n tehojen nostamista huippuunsa eli 7 TeV:hen (teraelektronivolttiin).
Järjestelmä kuitenkin havaitsi ongelman yhdessä LHC:n tuhansista kylmistä magneeteista, joskin vika jäljitettiin laajemmin sähköjärjestelmään, uutispalvelu Cnet News.com raportoi. Mistään laajasta sähkökatkosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka sellaisiakin on LHC kokenut.
LHC ollaan kiihdyttämässä täyteen voimaansa näillä näkymin noin kello 13.30 Suomen aikaa törmäysten alkaessa noin klo 14.15, Cernin suora verkkolähetys kertoo. Niillä, jotka pelkäävät maailmanloppua, on vähän yli tunti aikaa poistua planeetalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
Olet pelle, jokainen ymmärsi mistä kysyms.
Siis eihän se maailmanloppu heti koita tuolla kellonlyömällä! Ensin jos syntyy pieni musta aukko niin se vähitellen laajenee.
Eikä pakeneminen planeetalta mitään auta kun musta aukko voi periaatteessa imaista koko galaksin. Ja milläs sitä edes pakenisi kun ei ole mitään alustakaan.
Mutta silti, kyllä tuossa nyt vähän leikitään jo sellaisilla asioilla että itse jättäisin nuo hiukkaset tutkimatta. Ei ihmisen tarvitse tietää ihan kaikkea. Jos tarvitsisi niin kaipa se tieto esim. miksi olemme olemassa, olisi jo syntymässä annettu.
Eikä pakeneminen planeetalta mitään auta kun musta aukko voi periaatteessa imaista koko galaksin. Ja milläs sitä edes pakenisi kun ei ole mitään alustakaan.
Jos tuosta syntyy musta aukko, sen voi aina laittaa purkkiin ja lahettaa avaruuteen. Siella sen laajeneminen on hidasta. Sen voi lahettaa myos kirjeessa vihamiehelleen pienena kepposena.
Ihmettelen naita mustan aukon ennustajia. Pelataan etta henki lahtee jonkun tuntemattoman ilmion seurauksena, ja sitten samaan hengenvetoon ajetaan laisukuuttaan pain punaisia liikenteessa tai muuten kouhotetaan hengenlahdon rajamailla.
Mielummin sita kuolee mustan aukon syleilyssa, kuin jonkun pellekaaharin yliajamana.
Kohta pääsee kotikoneilla laskemaan hiukkasien tietoja
Mustaan aukkoon, vastasi kansan edustaja.
Eikös jotkut toiset viisaat sano maailmanlopun tulevan vasta vuonna 2012? Onhan näitä ennustajia ollut monenlaisia ja maailma vaan yhä pyörii ja tulee vastakin pyörimään.