IBM varmana: Tietokone hakkaa ihmiset tietovisassa

Kuva: www.ibm.com
17.6.2010 12:50 Sanomalehti The New York Timesin mukaan it-yhtiö IBM:n uuden Watson-tietokoneen tekoäly herättää jo hermostuneisuutta. Viime aikoina Watson on peitonnut useita ihmiskilpailijoita Jeopardy-tietovisassa.
Yhdysvaltalainen Jeopardy-visailu poikkeaa muista tietokilpailuista siten, että juontaja kertoo kilpailijoille vastauksen. Kilpailijat yrittävät puolestaan keksiä mahdollisimman pian vastaukseen sopivan kysymyksen.
The New York Timesin mukaan IBM on yrittänyt viimeiset kolme vuotta kehittää Watsonia siten, että se ymmärtäisi niin sanotulla "luonnollisella kielellä" esitettyjä kysymyksiä.
Nyt kehitys näyttää nytkähtäneen askeleen eteenpäin. IBM:n mukaan tietokone peittoaa jo useat lihaa ja verta olevat kilpakumppaninsa Jeopardy-visassa.
Syksyllä Watsonin on tarkoitus ottaa mittaa Jeopardyn parhaimmista ihmiskilpailijoista Yhdysvaltain televisiossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
Tekoäly, oikeesti?? Jeopardyt sun muut eivät ennenkään älyä ole vaatineet, muistikapasiteettia tosin senkin edestä.
Orgaaninen äly toisaalta osaa tuhota itsensä ja ympäristönsä, saavutus johon eivät tekoälyt pysty. Olisikohan tekoälyssä hyvätkin puolensa?
tietokantaan on säilötty niin järjettömästi
tietoa että ei ihme :D
mutta ei itsestään mitää opi (ainakaa vielä )