Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia ja Intel tutkivat Oulussa 3D-käyttöliittymää

24.8.2010 11:15 Matkapuhelinyhtiö Nokia ja puolijohdeyhtiö Intel perustavat yhteisen tutkimuskeskuksen Oulun yliopiston yhteyteen. Center for Internet Excellence -nimeä kantavan tutkimuskeskuksen tavoitteena on kehittää käyttäjäkokemukseen ja verkostoitumiseen panostavaa teknologiaa, tuotteita ja toimintatapoja matkapuhelin ja -internetalalle.

Keskus aloittaa toimintansa heti ja työllistää alussa kaksi tusinaa tutkijaa. Se keskittyy alussa 3D-mobiilisovelluksiin ja virtuaalimaailmoihin, joiden tarkoitus on parantaa matkapuhelinten käytettävyyttä.

– Keskitymme erityisesti käyttäjäkokemukseen, eli siihen, miten ihmiset käyttävät matkapuhelimia työssä, kotona tai viihteellä. Pyrimme tuomaan ihmiset paremmin sisälle mobiilikokemusmaailmaan, joka 3D-sovellusten myötä on enemmän sellainen maailma, jossa elämme, Intelin teknologiajohtaja Justin Rattner kertoi.

Tutkimus yhdistää perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja kaupalliset sovellukset. Tavoitteena on saada lopputuotteita maailmanmarkkinoille, mutta tarkoista tutkimusprojekteista ei ole vielä varmuutta. Alussa kehitystyön alla on ainakin oululainen realXtend-alusta.

– Esimerkiksi vaatesuunnittelu on yksi 3D-teknologian mahdollisista sovelluksista, Rattner kertoi. Hänen mukaansa myös muut kolmiulotteisten esineiden mallinnukset, pelit ja hologrammit voivat tulla kyseeseen.

Intel ja Nokia ovat aiemmin ilmoittaneet tekevänsä yhteistyötä avoimen Meego-mobiilialustan kehittämisessä. Uusi tutkimuskeskus keskittyy ensin ainoastaan 3D-teknologiaan, mutta Nokian teknologiajohtaja Rich Greenin mukaan alustat ovat olennainen osa käyttäjäkokemusta.

– Meego on osa muutosta suljetusta alustasta avoimeen, seuraavan sukupolven alustaan, Green sanoi.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Hieno homma, mutta en ymmärtänyt uutisesta juuri mitään. Mitä siellä aiotaan tehdä - 3D-suunnitella rintsikoita?

Se keskittyy alussa 3D-mobiilisovelluksiin ja virtuaalimaailmoihin, joiden tarkoitus on parantaa matkapuhelinten käytettävyyttä.

Saamme siis odottaa käytettävyyttä vielä toisenkin tovin.
Vihreä robotti
Huono 5
Lähinnä kopioidaan windowsautomobile sovelluksia. Uusin Ferrari toimii windowsilla ja kaiken saa automaattiseksi jos haluaa, esim. ovet aukeaa, kun Bluetooth RRFID tms. tulee sovitulle etäisyydelle jne.
Valvonnasta sitten seurataan, ettei ajeta 340km/h jatkuvasti ;)
Huono 2
3D-virtuaalimaailmoja 3" näytölle, nice!
evvk
Huono 1
Ehkä tulee Nokipad. Padien myynti kasvaa 2011. Sitten 5" kännykkä vois olla kiva.
Erkki
Huono 4
3D-rillit on jo keksitty.
7
Huono 2
3D-virtuaalimaailmoja 3" näytölle, nice!

Jos perehtyisit asiaan niin huomaisit Oulun yliopiston keskittyvän myös fotoniikan tutkimukseen. Eiköhän se 3D tule ruudusta ulos ;)
:)
Intel ja Nokia telkkarissa, mutta onhan noilla tuolla Applen läppäreitäkin:-D
Lukija
3D käyttöliittymä on fiktio jota ei koskaan kannata toteuttaa. Kosketusnäyttö oli mullistava, tämä 3D ei. Voisivat panostaa nyt iPhonen iOS:in, sekä vielä tärkeimpien tukipalveluiden, kopioimiseen. Näin tekevät muut ja sillä tullaan pärjäämään. Kuuliko Noksun pomot tämän, täh!?
3D on huoh
Huono 0
Kyllähän noita 3D kaupunkeja on yritetty lanseerata käyttöön 90-luvulta asti ja käyttöliittymiä. Hyvä tietysti yrittää ja keksiä, mutta käytettävyyden kannalta 3d ei ole kaikissa ympäristöissä paras tapa navigoida.
Lukija
Huono 2
iPhone tekee rahaa tämänpäivän palveluilla ja ihmiset ostaa niitä. Mutta ei kai se ole keneltäkään pois että jossakin tutkimaan mitä voitaisiin tehdä tulevaisuudessa. Kosketusnäytön tökkiminen sormella voi tuntua 10 vuoden päästä naurettavalta ajatukselta.
hanks
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.