Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Lasiton 3d tulee televisioihin

Kuva: Samsung

27.8.2010 14:19 Toshiba ja Sony ovat kehittämässä seuraavan sukupolven 3d-televisioita, jotka eivät vaadi katsojalta silmälasien pitämistä.

Japanilainen lehti Yomiuri Shimbun kertoi aiemmin tällä viikolla Toshiban valmistelevan markkinoille kolmea televisiota, jotka näyttävät 3d-kuvaa ilman silmälaseja. Televisiot yritetään saada lehden lähteiden mukaan ainakin Japanin markkinoille ennen vuoden loppua. Hinnat liikkuvat  tuhansissa euroissa.

Toshiba on vahvistanut kehittävänsä lasittomia 3d-televisioita, mikä sinänsä ei ole yllättävää. Tekniikan on tiedetty olevan kehittymässä tähän suuntaan. Yhtiö sanoi PC World -lehdelle, ettei myyntiaikataulusta tai teknisistä yksityiskohdista ole vielä päätetty.

Sony ei
katso vierestä

Uutistoimisto Associated Pressin mukaan toinen japanilaisvalmistaja Sony on myöskin kehittämässä silmälasittomia 3d-televisioita. Sony korostaa, että hintakysymys pitää miettiä kunnolla ennen kuin tuotteita voidaan harkita myyntiin tuotaviksi.

Lasiton 3d-tekniikka on tekemässä tuloaan koteihin jo ennestään. Esimerkiksi Nintendon DS-pelikonsolin tuleva versio näyttää kolmiulotteista kuvaa ilman laseja.

On epäselvää, minkälaisia terveyshaittoja lasiton 3d-tekniikka saattaa aiheuttaa verrattuna lasilliseen 3d:hen. Nykytekniikka on aiheuttanut joillekin ihmisille esimerkiksi päänsärkyä elokuvateattereissa.

Nintendo suosittelee, että alle 7-vuotiaat eivät katselisi 3d-kuvaa sen pelikonsolilla.

Lue lisääYomiuri Shimbunin uutinen
Lue lisääPC Worldin uutinen
Lue lisääAssociated Pressin uutinen
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (33)

Huono 0
Kylläpä puulaakeilla on kiire rahastaa 3D:lla, ennenkuin se taas kuihtuu pois 10-15 vuodeksi. :-)
Voisivat lopettaa myös 3D-sanan käytön, koska se on harhaanjohtava. Kyseessähän on vain stereokuva. Jos se olisi 3D, niin pitäisi pystyä katsomaan myös kuvan taakse.
Plöööööööööööööööh!
Mitenkähän kummassa tuo lasiton 3D oikeen toimii.. Laseilla toimivat toteutukset on ihan ymmärrettävissä, mutta tuo on jossain määrin omituisempi juttu. Jos kuvaruutu on edelleen littana lätyskä, niin kuinka siitä saadaan ulos 3D-kuva ilman laseja?
miksuh
Tosi kiva pääsen siis eroon ihan silmälaseista! ihanaa, että ei tarvitsekkaan mennä lasik leikkaukseen, kun televisio korjaa näköni!!
lasisilmä
Kylläpä puulaakeilla on kiire rahastaa 3D:lla, ennenkuin se taas kuihtuu pois 10-15 vuodeksi. :-)Voisivat lopettaa myös 3D-sanan käytön, koska se on harhaanjohtava. Kyseessähän on vain stereokuva. Jos se olisi 3D, niin pitäisi pystyä katsomaan myös kuvan taakse.

Tämä ei ole teknologiamielessä ns. järkiperustejuttu. Totta ihmeessä yritykset yrittävät keksiä koko ajan uutta myytävää ja mainonnassa käytetään tietysti mahdollisimman houkuttelevia sanoja. Ei suuri ostajajoukko välitä noiden termien nyansseista vaikka ne ovatkin ihan oikeita havaintoja, mutta kylläkin he välittävät siitä onko tuote uusinta uutta ja trendikäs. markkinointimielessä tässä on yrityksille siis paljonkin järkeä.
Statussymboli
Niin. Siksi toisekseen, en tiedä kyllä itse muita kuin hologrammitekniikat joilla tuo heidän lupaamansa lasiton 3d-kuva saataisiin aikaiseksi ilman että katsoja on sidottu tismalleen tiettyyn katselupisteeseen. Noh, aika näyttää ovatko keksineet oikeasti jotain uutta mutta olen ehkä valitettavasti varsin skeptinen asian suhteen.

Muutenkin voisivat tuhlata energiansa siihen miten sisällöstä saa mielekkäämpää eikä niin että miten saa mitäänsanomattomasta elokuvasta vähän myyvemmän (tilapäisesti) kun siitä tekee 3d-version.
fff
Huono 5
Käsitin, että näissä telkkareissa on monta kuvaruutua päällekkäin ? Eli telkkarit ovat taas syvenemään päin. Kohta ovat putkitelkkarin kokoisia taas :D
Huono 1
Mitenkähän kummassa tuo lasiton 3D oikeen toimii.. Laseilla toimivat toteutukset on ihan ymmärrettävissä, mutta tuo on jossain määrin omituisempi juttu. Jos kuvaruutu on edelleen littana lätyskä, niin kuinka siitä saadaan ulos 3D-kuva ilman laseja?

Siksihän siitä on jätetty se lasi pois, jotta olisi helpompi kurkistaa sinne kuvan taakse.....
Keksijänero
Huono 2
Kehitys menee eteenpäin. 10 vuoden päästä 3D pelit ovat arkipäivää. Myös nintendon Wiimäinen liikkeentunnistus kehittynyt aimo harppauksen. Vanhemmat joutuvat siis sietämään sitä kun lapsi pelaa 3D pelejä liikkeentunnistuksella hilluen pitkin kämppää ja ampuen siellä täällä olevia örkkejä tai verkkopeli-moodissa muita "ihmisen näköisiä" kanssapelaajia.

Hienoja mööbeleitäkään ei tarvitse enää ostaa kun tulee SIMSISTÄ 3D versio ja voi sisustella kotiaan miten tahtoo. Hienolta näyttää katsoo mihin vain. Ihmissuhteet voi hoitaa virtuaalisesti. Seksiin riittää 3D porno liikkeentunnistuksella.
tulevaisuus täällä
Huono 0
Kauankohan tässä pitää odottaa, että tuo 3D-tekniikka on "kypsä". Olisi kiva hankkia sellainen jo nyt, mutta pitää toppuutella, ettei tarvitse vaihtaa televisiota vuoden välein.
odottavan aika on pitkä
Huono 1
Tosi kiva pääsen siis eroon ihan silmälaseista! ihanaa, että ei tarvitsekkaan mennä lasik leikkaukseen, kun televisio korjaa näköni!!

Samaa mielä! Odottelen innolla uutta telkkaria joka korjaa miinukset kohdilleen.
On se ihmevekotin!! Nobelin paikka!
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

.