Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Suomi-satelliitti kuvasi maapallon 64 megapikselillä

Kuva: NASA/NOAA/GSFC/Suomi NPP/VIIRS/Norman Kuring

26.1.2012 17:59 Nasan uusin Maata tarkkaileva satelliitti nappasi tarkan kuvan planeetastamme. Satelliitti nimettiin suomalaisittain.

Maapallosta ilmestyi uusi valokuva. Se otettiin tammikuun alussa 64 megapikselin kameralla, ja kuvan tarkkuus on 8000 x 8000 kuvapistettä.

Kuvan otti Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan tuorein Maata tarkkaileva satelliitti, joka auttaa tarkentamaan lyhyen aikavälin sääennustuksia ja ymmärtämään pitkän aikavälin ilmastonmuutosta.

Lokakuussa laukaistu satelliitti sai uudeksi nimekseen Suomi NPP (National Polar-orbiting Partnership). Kiertolainen ristittiin vuonna 1995 edesmenneen professorin Verner E. Suomen mukaan.

Nasa halusi näin muistaa tunnustettua tiedemiestä, jota pidetään yleisesti satelliitteihin perustuvan meteorologian isänä. Hänen vanhempansa saapuivat Yhdysvaltoihin Suomesta vuonna 1902.

– Verner Suomen useat tieteelliset ja konetekniikan panostukset olivat perustavanlaatuisia nykyiselle kyvyllemme oppia Maan säästä ja ilmastosta avaruudesta käsin, johtaja John Grunsfeld Nasan Science Mission Directoratesta sanoo.

– Suomi NPP ei vain jatka Nasan yli 40-vuotista satelliittiseurantaa, vaan avaa myös uuden aikakauden ilmastonmuutoksen selvittämisessä ja sääennustuksissa.

VerkossaTarkka kuva Maasta
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
iPhonen kamera on parempi.
Fanipoika
Microsoft on paras, ja Nokia
f
Huono 1
8000px * 8000px / 1024 / 1024 = 61.03Mpx
1k=1024
Huono 1
Kun holhousyhteiskunnan lammasmeininki alkaa kyrsimään, kannattaa muuttaa ulkomaille toteuttamaan itseään.
Hyvä Suami
Huono 3
8000px * 8000px / 1024 / 1024 = 61.03Mpx
Mistäs lähtien tämä on pätenyt kuvissa? Faktoista selvää!
Huono 5
1K = 1024

Et voisi vääremmässä olla.

1 Kilobyte = 1000 byte
1 Kibibyte = 1024 byte

1 Megabyte = 1000 Kilobyte
1 Mebibyte = 1024 Kibibyte
Huono 1
Kuva on koottu useammasta eri kuvasta.
"The image is a composite, created using a number of swaths of the Earth’s surface taken on Jan. 4, 2012."
Panorama
WorldWideTelescope
Windows hoitaa kaiken varmemmin
1K = 1024

Et voisi vääremmässä olla.

1 Kilobyte = 1000 byte
1 Kibibyte = 1024 byte

1 Megabyte = 1000 Kilobyte
1 Mebibyte = 1024 Kibibyte

Hei näsäviisaat! :)
SI-järjestelmän kilo (pieni k) tarkoittaa * 10^3
että sillai

ja aple aple! hallelujaa aple! aple on paras jee!
kilo apleja!
äböl för evar
Huono 0
Kuivalta näyttää ämerikkä, hiukan reunoilla vihertää.
jippo
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.