Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit

Kuva: Jarno Mela / Lehtikuva

31.1.2012 22:10 Finnkinon kaikki teatterit ovat nyt kokonaan digitaalisia. Kustannus oli kova, mutta elokuvatarjonnan pitäisi yhtiön mukaan parantua.

Finnkino kertoo saaneensa salien digitalisointiurakan päätökseensä, kun digiprojektori pyörähti käyntiin Rovaniemen viimeisessä salissa.

Finnkinon 14 elokuvateatterin 88 salia ovat nyt kaikki digitaalisia. Digitalisointi on ollut Finnkinon 2000-luvun suurin investointi, joskin tiedote ei täsmennä, miten iso.

Finnkino ennakoi pienempiin teattereihinsa entistä monipuolisempia ensi-iltoja digitaalisuuden myötä. Toisaalta aikaisemmin on pelätty, että hanke voi johtaa täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen.

Digitaalisuus parantaa kuvaa ja ääntä, mutta Hollywoodin suurstudioilla on muitakin motiiveja. Uuden tekniikan toivotaan karsivan elokuvien luvatonta kopiointia ja jakelua verkossa.

– Digitaalisuus on ehdottomasti hyvä asia, piratismilta suojautuminen on ollut Hollywoodin studioiden yksi iso ponsi digitaalisuuteen lähtemisessä.  Koko ketju tuottajalta elokuvateatteriin on äärimmäisen suljettu ja moneen kertaan suojattu, markkinointijohtaja Reijo Jämes sanoo.

Lue myösSuomen Kuvalehden artikkeli
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (21)

Huono 0
Lippujen hinnat on siltikin naurettavia.
njaah
Suojattu? Miks? Pelkääkö ne tuottajayhtiöt että leffateatterit alkaa kopsaamaan leffoja ja jakamaan niitä verkossa heh heh? Melko pieni pelko koska leffateatterin omaakin leipää sellainen toiminta söis ja se olis pois lipputuloista jos materiaalia jaettaisiin netissä ilmaiseksi mistä teatteri itse vetää hintaa.

Toki aina joku teatterin työntekijä voi olla luopio mutta toisaalta kun niitä piraatteja löytyy myös tuottajayhtiöiden sisältäkin, eikös just hiljan paljastettu että jotkut leffayhtiöt tai tv-yhtiöt tai oikeammin niiden jotkut työntekijät jakaa leffoja netissä? Eli yhtiöt siis itse vuotaa tuoretta matskua nettiin.
Huono 1
Ei ne leffat siitä yhtään parane. 10e lippu, popcorn ja juomat saman verran. Päälle matkustusta tunti kumpaankin suuntaan ja tuntia ennen pitää hakea liput. Epämukavat penkit, puoli tuntia mainoksia, muut katsojat.

Siinähän noita syitä katsoa leffat ilmaiseksi himassa.
Ja leffat paranee
Huono 1
Kyllähän noita elokuvia on vuotanut teattereista, lähinnä Venäjältä. Yhtenä esimerkkinä R5-julkaisu. Näissä kuitenkin elokuva kopioidaan analogisesta digitaaliseen muotoon ja ääni kopioidaan erikseen.

Uudessa järjestelmässä kopiointi on digitalisesta digitaliseen, jolloin luvassa on parempaa laatua. Olkootkin niin, että toistaiseksi kopiointi on mahdotonta.

Eli väitän heidän vaan ampuneen itseään jalkaan.
Lauri
Huono 0
Lefffa ja tv:n katsominen ei mielestäni kilpaile keskenään. Ainahan ne piraattileffat j9stain vuotaa ja luulen että silloin kun leffa on Suomessa teatterissa, sen on voinut jo amerikasta imuroida. Tottakai se syö alan kannattavuutta ja lopettaa koko toiminnan aivan kuten levyttämisenkin laita on.
7
Huono 0
Tässä on kyse siitä, että digitaalisina leffat voidaan julkistaa kaikkiin maihin yhtäaikaa eikä erillisinä päivinä ja kaikenlaisten sopimuspapereiden vetkuttelemisiä. Sitten onkin jo seuraavaksi levyjulkaisut valmiina hetikohta, kun leffat vielä pyörii teattereissa joissain maissa.

Myös aikaisemmin oli harhaanjohtavasti sanottu niitä teattereita digitaalisiksi, kun niissä tuotetaan kuitenkin matalaresoluutioisia projektoreita ja lamppuja.

Uudenlainen digitalisointi tuottaa moninkertaisemman tarkemman kuvan, äänen ja syvyysvaikutelman.

Myös liikkuvan kuvan nopeus vaihtelee joka eri maissa ja tarkoitus on tehdä yhtenäistä, jotta elokuva olisi miellyttävää katsella kuin jotain nykivää kuvaa.
Vuodesta 2005 DCI-tekniikka
Huono 4
Iso kangas ja kunnon äänentoisto tuo tietyn elämyksen, mutta pienen kolauksen tähän aiheuttaa suttuinen kuva. Leffat vaan näyttää kotona paremmalta 50" teräväpiirrolta katsottuna, puhumattakaan laadukkaasta HD-tykistä ja äänentoistosta.
HD
Huono 0
Myös aikaisemmin oli harhaanjohtavasti sanottu niitä teattereita digitaalisiksi, kun niissä tuotetaan kuitenkin matalaresoluutioisia projektoreita ja lamppuja.

Digitaalinen on digitaalinen bittien määrästä riippumatta, vaikka se olisi rupuinen 320x200 AVI-tiedosto. Analoginen taas on analoginen vaikka voissa paistaisi.

Vihje analogisen ja digitaalisen elokuvafilmin erottamiseksi: analoginen filmi on sellainen rullalle kääritty filminauha, jonka yksittäisiä kuvia voi katsoa paljaalla silmällä.
:-P
Huono 2
Nimimerkille HD: et liene koskaan käynyt kunnon elokuvateatterissa, jos väität kotiteatteria paremmaksi. :-P

Jos ei normaalin teatterin taso riitä, tervetuloa kurkkaamaan IMAXin taso :-D
Epätrolli
Huono 0
Olkootkin niin, että toistaiseksi kopiointi on mahdotonta.

Ei todellakaan ole mahdotonta.
Jos kuvan pystyy esittämään valkokankaalla niin kyllä sen pystyy kopioimaankin.
Koko DRM-hössötys on täysin turhaa ja typerää touhua elokuvayhtiöiden osalta.
Damogran
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.