Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen

Kuva: Roscosmos

2.2.2012 09:39 Virallinen selitys Phobos-luotaimen perikadolle ei syytä jenkkejä, mutta jättää silti kysymysmerkkejä.

Venäjän avaruushallinto Roscosmos antoi virallisen arvion siitä, miksi Marsin Phobos-kuuhun aiottu Phobos-Grunt-luotain jäi Maan kiertoradalle ja putosi lopulta takaisin ilmakehään.

Tutkintakomission mukaan kaikista todennäköisin syy oli voimakkaasti varautuneiden hiukkasten aiheuttama päätietokoneen muistin vikaantuminen. Siksi alus ei saanut moottoria käyntiin matkan jatkamiseksi. Tilannetta eivät auttaneet ulkomailla tehdyt ja väärennetyt mikrosirut.

Komission tuloksista kertonut Roscosmosin johtaja Vladimir Popovkin oli aikaisemmin vihjannut, että luotaimen saattoi hajottaa sabotaasi. Myöhemmin nimetön avaruusteollisuuden lähde sanoi, että tahaton syypää saattoi olla Yhdysvaltain tutka-asema. Sellaisesta ei ollut enää mitään puhetta.

Kaikki eivät niele virallista selitystä. Asiantuntijat eivät esimerkiksi usko, että Venäjä oikeasti rakentaisi kauas avaruuteen tarkoitetun luotaimen niin, ettei sitä suojata kunnolla hyvin tunnetulta ongelmalta eli avaruussäteilyltä.

Jutun kirjoitti: Reuters-It-viikko

Reuters-It-viikko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
"Tilannetta eivät auttaneet ulkomailla tehdyt ja väärennetyt mikrosirut."

Eivätköhän lähes kaikki merkittävät mikrosirut ole venäläisten kannalta katsottuna ulkomailla tehtyjä.

Ja että ihan väärennettyjä! Mistähän basaarin kojusta avaruushallinto on nekin käynyt ostamassa.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että tässä olisi vähän niinkuin selityksen makua.
Cosmo's factory
Huono 1
turhaa spekulointia kun putos, niin putos
sillä sipuli
Huono 1
tyypilliseltä venäläiseltä vastuunpakoilulta. Kansainvölisessä mediassa tuo vaikuttaa naurettavalta, mutta toimii siellä oman porukan kesken. Yleensä nuo muiden maiden syyttelyt on tarkoitettu sisäpoliittiseksi propagandaksi.

It came out of the sky..
..and vladimir fell off his tractor
Huono 1
Säteilysuojaamattomien piirien käyttö mars-luotaimsessa olisi niin alkeellinen virhe, ettei edes Venäjällä avaruuslentoa ryssittäisi sellaiseen virheeseen.

Ulkomaalaisten piirien syyttäminen on lienee poliittisesti sopiva keksitty syy jolla kansallisen nöyryytyksen määrää saadaan vähennettyä.
happosai
Huono 2
YLEnkin uutisissa pari päivää sitten mainittiin sama kommentti: "ulkomaalaiset, huonolaatuiset mikrosirut". Venäjähän on tunnettu hyvänlaatuisten mikrosirujen suurvalta x-)

Yhtä kaikki tässä syyttelyssä tuntuu olevan kohteena kaikki muut, paitsi venäläinen avaruusohjelma itse. Ei tunnusteta sitä tosiasiaa, että loppuviimekädessä sitä on ITSE aina vastuussa siitä, mitä tilaa, miten laadunvalvonta toimii, miten testataaan, jne. jne.

"Huonolaatuiset mikrosirut" olisi suhteellisen helposti löydetty jo maan päällä testien avulla - kaikki komponentit pitäisi testata simuloiden pahimpia mahdollisia olosuhteita. Näin tehdään tavallisille tietokoneille, televisioille ja kaikenmaailman kodinkoneillekin, joten miksi ei muka avaruusluotaimelle.
Helpompi syyttää muita, kuin kantaa oma vastuu
Huono 0
ai että kun hymiöt vie uskottavuuden kommentista niin tehokkaasti
x
Huono 0
Mitä jos käyttäisivät avointa lähdekoodia joissain ohjelmistojensa osissa, tietysti henkilökunnan tarkastamana?

Ohjelmistojen lisäksi jopa prosessoreita on tehty avoimella periaatteella. (esim. sparc yhteensopiva leon joka on tarkoitettu avaruuskäyttöön)

Moni suomalainenkin olisi innoissaan jos voisi osallistua avaruusohjelmaan. Osallistua voisi yksittäinen ihminen kuin wikipedian editointiin tai vaikka ohjelmistofirma maineen ja kunnian vuoksi, eli markkinointihyödyn vuoksi.

Helpompi tarkastaa kuin tehdä.
Pohtija 891
Huono 0
Joskus 1980 luvulla kun tuli 286 tai 386 markkinoille, niin siinä oli tunnettu vika trigonomissa funtioissa ja väitetään, että venäläiset asensivat ballitisiinsa ohjuuksiinsa noita prosessoreita niitä testaamatta.
Vanha juttu jostain elektroniikkalehdestä - muistaako kukaan
Huono 1
kuulostaa ihan siltä niinku fopos grunttiin ois asennettu näitä äplen a5 bittiprosessooreja.
Näin siinä sitten kävi
KOHTUUS JA TOTUUS
Huono 0
Vaalipuhe väite on tarkoitettu venäjän kansalaisille.
x
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.