Toinen satelliitti kuvasi pulassa olevan Envisatin
22.4.2012 02:03 Euroopan avaruusjärjestö sai uudelta satelliitilta yllättävää apua Envisatin ongelmien selvittämiseksi.
Vanha, mutta edelleen tärkeä ympäristösatelliitti Envisat mykistyi, eikä yhteyttä ole saatu palautettua. Nyt Euroopan avaruusjärjestö ESAlla on uusia apuja ongelman ratkomiseksi.
ESA kertoo saaneensa valokuvia Ranskan uudelta Pleiades-satelliitilta, joka normaalisti kuvaa maata. Satelliitti ohitti Envisatin noin sadan kilometrin etäisyydeltä viime sunnuntaina, mikä mahdollisti sen kuvaamisen.
Kuvien avulla pyritään päättelemään, miten Envisatin aurinkopaneelit ovat asemoituneet aurinkoon nähden. Jos ne tuottavat virtaa riittävästi, alus pystyy asettumaan vikasietotilaan. Silloin yhteyden palauttaminen voi olla mahdollista.
Envisatin tilaa arvioidaan myös Saksassa sijaitsevan Tira-tutka-aseman avulla. Sen kuvat esittävät satelliitin runkoa, aurinkopaneeleja ja tutka-antennia.
Envisatin tehtäväjohto on jo ehtinyt arvioida, että yhteyden palauttaminen on epätodennäköistä.
- VerkossaESAn tiedote
Kommentit (3)
Anonyymi
Hahhhaa, haters must hate, ei voi olla että joku saamaton iHater on löytänyt tiensä näin sivistyneeseen uutiseen..
Anonyymi
Lumialla ne ajelee tuota Envisatia, vai miten muuten yhteydet pätkis..
NO, Eihän Rumialla pääsisi edes verkkoon mutta sen 40mätäpikselin kameralla voisi ottaa kuvan maasta käsin, ja sitten juosta USAAN sen kanssa, kun verkko ei edelleenkään toimi!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta 09:15
- Kiinan supertietokone rökitti kaikki 15:43
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Maalaiset ampuvat kaukaista tähteä moikalla 16:29
- Luulajan kylmä vesi hellii Facebookin palvelimia 14:42
- Nokia "keksii zoomin uudelleen": Paljastus 4 viikon päästä 12:02
- Samsung kehittää Espoossa avointa koodia puhelimiin ja televisioihin 17:17
- Haswell auttaa MacBook Airia jaksamaan pitkään 14:12
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Bobin viha puhkeaa kukkaan sarjakuvassa
20.06.2008 Digitodayn Strippi kerrallaan -juttusarjan viides osa tutustuu Bob the Angry Flower -sarjakuvaan. Haastattelussa tekijä Stephen Notley.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi















