McDonald's kiistää digilasiprofessorin ulosheiton

Steve Mannin digilaseihin tallentunut valokuva näyttää kuin McDonald'sin työntekijä kurottaa kohti hänen lasejaan.
Kuva: Steve Mann
20.7.2012 07:00 McDonald's kiistää, että sen työntekijät olisivat heittäneet ulos Pariisin ravintolasta torontolaisen professorin, joka käyttää futuristisia digitaalisia silmälaseja. Hampurilaisketjun lausunnon mukaan häntä oli vain kohteliaasti pyydetty poistumaan.
Professori Steve Mann kirjoitti tapahtumasta blogissaan. Hän myös valitti, ettei McDonald's reagoinut hänen valituksiinsa. Nyt McDonald's on reagoinut ja professorin ja hampurilaisjätin edustajien on määrä tavata, kertoo muun muassa Cnet News.
Mannin ja McDonald'sin kuvaukset tapahtumasta ovat ristiriidassa. Kukaan ei kiistä sitä, että Mannia pyydettiin lähtemään ravintolasta. Ilmeisesti syy oli mahdollinen yksityisyyden loukkaaminen. Mann voisi ottaa laseillaan valokuvia.
McDonald'sin lausunnon mukaan useat tapahtumassa mukana olleet työntekijän kertoivat itsenäisesti ja yhtäpitävästi, että kanssakäyminen Mannin kanssa oli sujunut kohteliaasti eikä siihen liittynyt fyysistä tappelua.
Kohteliaisuudesta tuskin kertoo Mannin julkaisema kuva, jossa työntekijä repii laseihin liittyvän lääkärintodistuksen.
Mann kertoo blogissaan, että työntekijä yritti vetää lasit hänen päästään. Todisteeksi hän lisäsi uuden valokuvan blogiinsa. Siinä työntekijän käsi näyttää kurottavan kohti laseja. Kuvatekstissä Mann sanoo, ettei työntekijä yrittänyt lyödä häntä vaan kyseessä oli sivusta tulevan vetäisyliike.
Suurin vahinko Mannin tietokoneistetulle näkemisjärjestelmälle tapahtui kuitenkin heti sen jälkeen kun hänet oli työnnetty kadulle.
– Varsinainen pysähtymisen syy on vähän nolottava. Minulla on kova tarve käyttää vessaa ja olin juui menossa sinne kun päälleni hyökättiin. Sen lopputuloksena, kuten myöhemmin kävi ilmi, oli se, että kastelin housuni.
– Housuissanin on paljon taskuja ja iPhoneni, piirilevyt, miniatyyri pc:n emolevy, lasien ohjauspiiri jne. menivät oikosulkuun ja silloin lasit menivät totaalisen pimeksi. IPhone ja muutamat muut laitteet eivät toimi vieläkään, Mann kertoi NBCNewsin sivuilla.
McDonalds'in koko lausunto löytyy muun muassa Ottawa Citizenin sivuilta. Lausunnossa McDonald's kehottaa kaikkia olemaan spekuloimatta tai välttämään johtopäätösten vetämistä ennen kuin kaikki tosiasiat ovat tiedossa.
Mann sanoi Toronto Starille, että käsiksi käymisen lisäksi jutussa on myös filosofinen kysymys:
– Ihmisen pitäisi olla omien aistihavaintojensa herra. Ei kuulu McDonald'sille määrä minkälaista silmälaseja kukin saa pitää.
Valokuva: Mannia on kutsuttu myös ensimmäiseksi cyborgiksi.
Kommentit (15)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Proffalla oli aikomus pummia wc-käynti, mutta silti kehtaa valittaa kun on heitetty ulos. Alkoholilla ei ollut varmaan mitään osuutta, jos kaveri kusee housuun. Kaikenlaisia professoreita sitä yliopistoihin palkataan.
Oli lasten kanssa liikkeellä. Missään ei ole puhuttu alkoholista mitään. Tiesitkö että on olemassa myös lääketieteellisiä syitä kastella housunsa.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski 12:23
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ministeriö valmistelee rajattomia palveluja lapsiperheille
23.05.2008 Valtiovarainministeriössä valmistellaan yhteistyössä kuntien ja valtiotoimijoiden kanssa neljän sähköisen asioinnin kehittämishankkeen käynnistämistä. Palvelut on tarkoitettu levitettäviksi valtakunnalliseen käyttöön vuosien 2010 - 2014 aikana.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- AL: Vauvariski pitää nuoret naiset pätkätöissä 07:49
- SS: Reseptien väärennökset työllistävät poliisia – e-reseptistä helpotusta 07:27
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- » Taloussanomat.fi












