Mars-mönkijä valmiina laskeutumaan – ekat kuvat ehkä piankin
5.8.2012 23:00 Curiosity saattaa välittää ensimmäiset valokuvat Maahan jo muutama minuutti laskeutumisen jälkeen. Varhaisten kuvien laatu on vaatimaton.
Nasan suuren Mars-mönkijän Curiosityn olemassa olosta Marsin pinnalla saadaan todiste kello 8.31 Suomen aikaa maanantaiaamuna, jos vaarallinen laskeutuminen sujuu suunnitellusti.
Mainittu kellonaika on se hetki, jolloin Curiosityn lähettämän laskeutumissignaalin pitäisi tavoittaa Maassa jännittyneenä odottava tehtävätiimi.
Nasa kertoi sunnuntaina, että Curiosity on hyvässä vedossa alkavaa Mars-seikkailua varten. Kaikki järjestelmät toimivat odotusten mukaisesti.
Nasa kutsuu laskeutumisvaihetta seitsemäksi kauhun minuutiksi. Alus yrittää saada itsensä automaattisesti Marsin pinnalle noin puolen miljoonan tietokonekoodirivin avulla.
Mikäli monimutkainen operaatio onnistuu, voidaan ensimmäisiä valokuvia odottaa jo muutama minuutti tai todennäköisemmin pari tuntia laskeutumisen jälkeen linkkinä toimivan Odyssey-luotaimen välittäminä.
Mustavalkoiset kuvat ovat kovin pieniä kalansilmäotoksia, jotka otetaan yhden megapikselin Hazard-Avoidance -kameroilla.
Tarkempia ja värillisiä kuvia aletaan saada myöhemmin ensi viikolla. Lisäksi laskeutumisen viimeisestä minuutista voidaan saada video viikkoja myöhemmin.
On kuitenkin mahdollista, että kaikista ensimmäinen kuva otetaan itse Curiositysta. Nasan MRO-luotain saattaa nimittäin napata aluksesta otoksen, kun se on putoamassa laskuvarjon varassa kohti pintaa.
Nasa seuraa laskeutumista suorana nettitelevisiossa alkaen kello 6.30 Suomen aikaa maanantaina. Curiosityn ottamien kuvien raakavedokset ilmestyvät tässä osoitteessa.
- VerkossaNasan tiedote
- Lue lisääUniverse Todayn uutinen
Kommentit (8)
Anonyymi
En haluaisi lukeutua nipottajiin mutta on se kummallista että edes journalistit eivät enää nykypäivänä osaa suomenkieltä. "Mars-mönkijä valmiina laskeutumaan - ensimmäiset kuvat ehkä piankin".
En myöskään tiedä onko tuo "piankin" edes sana mutta kuulostaa todella tyhmältä kun sen olisi voinut kirjoittaa ihan vain "pian". Mutta mikäs meikäläinen on neuvomaan, omassakin tekstissä on varmaan miljoona virhettä mutta ottaa se vain päähän. Minä en kirjoita uutisia ihan vakavasti otettavissa lehdissä..
Kannattaa ottaa se henkinen sukuelin ulos sieltä pilkusta ja keskittyä itse uutiseen, joka itsessään on merkittävä saavutus ja jonka mahdollista onnistumista ainakin ITE odotan mielenkiinnolla.
Anonyymi
Nämä pingviini kokeilut ovat tulleet jo aika kalliiksi NASAllekkin ja Naantalin muutaman miljoonan tappio muutaman kk kokeilusta on pientä verrattuna NASAn liikevaihtoon.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mönkijä laskeutui jo, kuviakin tulee jo. Hienoa olisi seurata NASA TV:sta laskeutumista, kyllä se jenkki osaa.
Olihan se. Windows-intoilijalle tiedoksi, että lähinnä tuolla macbookeja vilisi, taisi olla vain muuutama musta ei-läppäri koko paikassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski 12:23
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Seitsemän vuoden vastuu it-käyttöpalveluista
22.05.2008 Sekä OP-Pohjola-ryhmän että Ilmarisen tietotekniset käyttöpalvelut ovat TietoEnatorin vastuulla seuraavat seitsemän vuotta.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Lakiuudistus panee S- ja K-ryhmät tarkempaan syyniin 22:08
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- » Taloussanomat.fi














