Nämä silikonit liikkuvat ja vaihtavat väriä
17.8.2012 07:00 Uusi pehmorobotti osaa ryömiä ja sulautua taustaansa väriään muuttamalla. Harvardin yliopistossa kehitetyn robotin esikuva on otettu vedenalaisesta maailmasta, pääjalkaisista.
Pehmeä, joustava, monipuolisesti liikkuva robotti on saanut tuoreimmassa versiossaan kyvyn aistia omaa ympäristöään ja muuttaa väriään niin, että se voi sulautua siihen. Vaihtoehtoisesti robotti voi tehdä itsensä selkeästi ympäristö erottuvan.
Laite on tehnyt silikonista. Se saa liikkumiskykynsä pumppaamalla ilmaa neljään jalkaansa. Värimuutokset saadaan aikaan pumppaamalla väriainetta laitteeseen ympättyyn läpinäkyvään putkistoon. Saman putkiston avulla voidaan nopeasti muuttaa myös laitteen lämpötilaa.
Pehmorobottia voidaan hyödyntää myös lihasten ja verenkierron toiminnan simulointiin esimerkiksi kirurgisissa harjoituksissa. Tiimin mukaan laitteella voi olla käyttöä myös etsintä- ja pelastusrobottina, jossa sen kyky näkyä kauas on hyödyllinen.
Professori George Whitesides laskee pehmorobottien eduiksi myös niiden keveyden, joustavuuden ja suhteellisen halvan hinnan. Niitä voidaan käyttää huoletta vaarallisissa tilanteissa, joihin ei haluta uhrata kalliita kovia robotteja.
Silikonirobotista uutisoi muun muassa BBC. Robotin liikkumista esitellään Youtubessa.
Kommentit (1)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Uskaltaisitko kyytiin: Robottilentokone pääsi testiin 13:53
- Gigabittejä kännykkään: Samsung rakentaa siltaa 5G:hen 15:16
- Salasanat joutavat tunkiolle 15:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lähes 100 prosenttia käytti nettiä kevään yhteishaussa
20.05.2008 Yli 90 000 haki kevään yhteishaussa opiskelupaikkaa, Opetushallitus kertoo. Hakijoista peräti 98,5 prosenttia teki hakemuksensa ensimmäistä kertaa käytössä olleessa nettihaussa.
Kolme vuotta sitten
Peliohjelmoinnin kesäkurssi vetää teinejä
20.05.2010 Jyväskylän yliopiston kesän peliohjelmointikurssille mahtuu vielä. Lisää ryhmiä on järjestetty suuren ilmoittautujamäärän vuoksi.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Suunta vaihtumassa – sähköä pian Suomesta Venäjälle 07:47
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- » Taloussanomat.fi














