Taloussanomat

Planeetta X möllöttää naapurustossa? "Tällä kertaa olemme oikeassa"

Kuvassa oleva Pluto ei ole enää planeetta. Saadaanko sen tilalle uusi?
Kuva: NASA/JHUAPL/SwRI

21.1.2016 19:39 Aurinkokuntamme kaikkia planeettoja ei ehkä sittenkään vielä tiedetä, tiedemiehet esittävät.

Aurinkokunnan ulkoreunoilla kulkee kymmenen kertaa Maata isompi planeetta, kaksi tiedemiestä esittää The Astronomical Journalissa. Asiasta kertoo myös Science-lehti.

Tästä "Planeetta X:stä" on spekuloitu jo sata vuotta, mutta tutkijat Mike Brown ja Dave Jewitt uskovat löytäneensä toistaiseksi parhaat todisteet planeetan olemassaolosta.

– Miksi tämä kerta on erilainen? Se on erilainen, koska tällä kertaa me olemme oikeassa, Brown sanoi Sciencelle.

Neptunuksen kokoisesta planeetasta ei ole suoria todisteita. Tutkijat perustavat teoriansa kuuden Kuiperin vyöhykkeen kappaleen liikkeisiin, sillä jokin näyttää vaikuttavan vahvasti niiden kiertorataan. Heidän mukaansa on vain 0,007 prosentin mahdollisuus, että kappaleiden kerääntyminen tällä tavalla olisi sattumaa.

Jos planeetta on totta, se kiertäisi aurinkoa hyvin soikealla radalla, ja yhteen kierrokseen kuluisi jopa 20 000 vuotta.

Kuten tieteelliseen keskusteluun kuuluu – ja pitääkin kuulua – toiset eivät edelleenkään uskalla julistaa uutta planeettaa löytyneeksi. Niihin lukeutuu Nasan Director of Planetary Science Jim Green, joka kommentoi Planeetta X:ää lyhyessä videossa.

– En voisi olla enempää mielissäni siitä, mitä on tapahtunut. Tässä on alkanut sellainen prosessi, joka voi johtaa jännittävään lopputulokseen. Se EI kuitenkaan tarkoita uuden planeetan havaitsemista. On liian aikaista sanoa varmasti, että niin kutsuttu Planeetta X on olemassa, Green toteaa.

– Tässä on oikeasti kyse varhaisesta arviosta, joka perustuu rajatuista havainnoista tehtyyn mallinnukseen, hän jatkaa.

Mike Brownilla saattaa olla myös hullunkurinen motiivi uuden planeetan löytämiselle. Hänen aiemmat havaintonsa aiheuttivat sen, että yksi planeetta "menetettiin", kun Pluto luokiteltiin uudelleen kääpiöplaneetaksi.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Massaltaan 10 kertainen ei kooltaan !
esim. mars planeetta on massaltaan n.10 kertaa pienempi kuin maa, mutta halkaisijaltaan se on vain n.2 kertaa pienempi.
Anonyymi: planeettaX 21.1.2016 20:13

Rekisteröitynyt käyttäjä
Tuntemattoman planeetan löytyminen aurinkokuntamme ulko-osasta on tietysti mahdollista, mutta mitään varmuutta siitä ei vielä tässä vaiheessa voi olla tutkijan uhoamisesta huolimatta! Kuiperoidien ryhmittymisille ja muille ilmiölle voi olla lukuisia muitakin selityksiä alkaen siitä, että olemme havainneet niitä toistaiseksi hyvin rajoittuneesti.
Rajoittuminen johtuu käyttämästämme havaintotekniikasta: avaruudessa ei ole tehokasta infrapunaisella aallonpituusalueella toimivaa teleskooppia, joka voisi havaita a) pieniä kuiperoideja ja b) planeetan massaisia aurinkokuntamme kiertolaisia. Toivottavasti lähivuosina avaruuteen toimitettava infrapunateleskooppi (JWST) osittain ratkaisee tämän ongelman, mutta lopullinen varmuus (jos löytöä ei JWST:llä tehdä) vaatinee vielä suurikokoisimpien avaruusteleskooppien rakentamista.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Gromatori 22.1.2016 6:40

Anonyymi
Yksi aurinkokunta ei ole koko Universumi. Tutkimuksissa pitäisi mielestäni keskittyä äärettömän Universumin olemuksen analysointiin. Ajan olemushan jo tunnetaan: Se on ihmisten keksimä mittafiktio, jossa ei voi matkustella. Universumin prosessi taas on faktaa, jota ei voi siirrellä eteen- ja taaksepäin minkäänlaisilla aikakoneilla, kulkunopeuksilla tai madonreijillä.
Anonyymi: Pohdiskelija 22.1.2016 9:58

Anonyymi
-Aurinkoa kiertää musta aukko.
Anonyymi: mustaukko 22.1.2016 10:25

Anonyymi
-Aurinkoa kiertää musta aukko.

Onkos se verottajamme? Imee kaiken rahan itseensä jos vaikka suomalaislasten vanhempi syödään keenerien toimesta..
Anonyymi: applenhuolto 22.1.2016 11:23

Anonyymi
Jos luotatte NASAan ja valtamedian tiedotusvälineisiin... Voin luvata teille että se kusetuksen määrä ja laatu joka piakkoin paljastuu, on uskomaton.
Anonyymi: Uskotaiälä 24.1.2016 18:34
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Sensuroimaton Wikileaks-vuoto voi vaarantaa henkiä

30.08.2011 Vakavia tietovuotoja on mahtunut tälle vuodelle useita. Vuotosivusto WikiLeaksia koskeva kömmähdys vienee voiton, sillä se voi vaarantaa jopa ihmishenkiä. Asiasta kertoo Der Spiegel.


2013

Kolme vuotta sitten

Moto X:n valmistuskustannus on 171 euroa

30.08.2013 Moto X, ensimmäinen Motorola Mobilityn Googlen alaisuudessa valmistama puhelin, saa reippaat kehut analytiikkayritys IHS:n teknisessä purkuanalyysissä.

.