Taloussanomat

Käyttäjän tunnistus tulee jo korvistakin

Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

10.3.2016 14:06 Käyttäjä voidaan parin vuoden päästä tunnistaa korvista kuulokkeiden ja uuden tekniikan avulla.

Japanilainen elektroniikkayhtiö NEC tiedottaa kehittävänsä uutta tekniikkaa, joka voi tunnistaa henkilön hänen korviensa perusteella.

Korvia ei kuitenkaan painella puhelinta vasten tai esitellä kameralle, vaan NECin menetelmä tunnistaa käyttäjän kuulokkeiden ja äänen perusteella. Kuulokkeet lähettävät korvaan lyhyen äänimerkin, joka tallennetaan kuulokkeisiin sisäänrakennetulla mikrofonilla.

Ideana on NECin mukaan se, että jokainen korva on ainutlaatuinen muodoltaan. Niinpä korviin soitettu kuulokkeiden ääni resonoi joka korvassa eri tavalla. NECin mukaan kuulokkeiden mikrofonin kautta tehty käyttäjän tunnistaminen osuu yli 99 prosentin varmuudella oikeaan.

NEC aikoo kaupallistaa keksintönsä vuoden 2018 aikana. Yhtiön mukaan tekniikkaa voidaan käyttää esimerkiksi turvaamaan puheluiden luottamuksellisuus.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (0)

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Nokia haastetaan taas patenttikäräjille

27.07.2011 Amerikkalainen teknologiayhtiö InterDigital syyttää matkapuhelinvalmistaja Nokiaa uusista patenttirikkomuksista Yhdysvalloissa.


2013

Kolme vuotta sitten

Erittäin laaja Android-aukko: Nyt siihen hyökätään

27.07.2013 Tutkijat ovat löytäneet ensimmäiset hyökkäykset, joissa käytetään hyväksi jopa satoja miljoonia Android-laitteita koskevaa haavoittuvuutta. Aukon hyödyntämisellä on kuitenkin rajoitteensa.

.