Taloussanomat

Mistä nyt tuulee? Vanha Linuxin-haukkuja Ballmer käänsi takkinsa

Kuva: LUCY NICHOLSON

11.3.2016 08:44 Microsoftin entinen toimitusjohtaja pitää Microsoftin Linux-versiota SQL Serveristä erinomaisena liikkeenä.

Microsoftin entinen pääjohtaja Steve Ballmer muistetaan miehenä, joka on kutsunut Linuxia viime vuosikymmenellä niin "syöväksi" kuin "sosialismiksi".

Siksi voi olla hieman yllättävää kuulla, että nykyisin akateemisiin tehtäviin ja Los Angeles Clippers -koripallojoukkueen omistamiseen keskittyvä miljardööri on lausunut pingviinikäyttöjärjestelmästä arvostavia sanoja.

Fortune-lehden illallisella puhunut Ballmer totesi puheiden olleen paikallaan aikoinaan, mutta samalla hän tunnusti "Linuxin olevan nyt taustapeilissä" eli aktiivisessa seurannassa, kertoo Reuters.

– Yhtiö [Microsoft] taisteli hyvin, ja se on ollut hyvin tärkeää yhtiön tulovirralle, Ballmer sanoi viitaten Microsoftin pyrkimyksiin pitää Linux poissa pc-koneista.

Ballmer kertoi myös lähettäneensä onnittelusähköpostin Microsoftin nykyiselle toimitusjohtajalle Satya Nadellalle kuultuaan Microsoftin tekevän Linux-version SQL Serveristä.

Ballmer toimi Microsoftin toimitusjohtajana vuosina 2000–2013, jolloin vanhojen teknologiayhtiöiden kurssi kääntyi laskuun. Tuona aikana Microsoftin osakkeen arvo laski yli 40 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Reuters–Digitoday

Reuters–Digitoday

Kommentit (54)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Koska kukaan muu ei tehnyt kunnon kantaa Linuxiin, niin MicroSoft tekee. Softatalon busineksesta on vaan kysymymys.
Anonyymi: KantaGuru 11.3.2016 8:53

Anonyymi
Ikkunajärjestelmä numerosta riippumatta on jossain määrin hankala ja kaatuu turhan helposti ja vie turhan paljon levytilaa.

Pienikin muutos vähemmän kankeaan on hyvästä.
Anonyymi: K_A_Runa_Pettila 11.3.2016 8:58

Anonyymi
Voi kun MS ymmärtäisi julkaista Officen myös Linuxille. Softa on sitä samaa MS kuraa, mutta koska työpaikalla kaikki henkisesti rajoittuneet käyttävät Windossia ja Officea niin olisi ihan kiva jos sen saisi myös Linuxille. Toki 365 sivua voi käyttää..
Anonyymi: sdadasdasd 11.3.2016 9:06

Anonyymi
Koska kukaan muu ei tehnyt kunnon kantaa Linuxiin, niin MicroSoft tekee. Softatalon busineksesta on vaan kysymymys.


Koska kukaan muu ei tehnyt kunnon kantaa Linuxiin, niin MicroSoft tekee. Softatalon busineksesta on vaan kysymymys.


SQLite, MySQL? kaksi maailman suosituinta, mikä ei tietenkään ole tae hyvyydestä
Anonyymi: nyymi 11.3.2016 9:24

Anonyymi
Ballmerin toilailuista MS tulee maksamaan ja kärsimään vielä pitkään. Voi jopa olla, että ajan saatossa MS kutistuu pieneksi ohjelmistotoimittajaksi suuremmille yhtiöille ja niiden laitteille, jos Ballmerin alkuun laittamaa vahinkojatkumoa ei saada oikaistua.
Anonyymi: NonFanatic 11.3.2016 9:26

Anonyymi
Koska kukaan muu ei tehnyt kunnon kantaa Linuxiin, niin MicroSoft tekee. Softatalon busineksesta on vaan kysymymys.


Mihin unohdit esimerkiksi Oraclen, joka on merkittävin tietokantasofta (myös hyvin hinnakas)? Lisäksi Oracle tarjoaa myös omaa Linux-versiotakin ja nykyään Oraclen tietokantasoftan uudet versiot ilmestyvät ensiksi Linuxille ja vasta myöhemmin Windowsille.

Oracle tarjoaa myös poikkeuksellisen korkeita suorituskykyvaatimuksia tietokannoilta tarvitseville asiakkaille Oracle Exadata Database Machine -laitteita, joissa raudankin suorituskyky on poikkeuksellisen järeä. Ja nämäkin muuten pyörivät nimenomaan Linuxilla, eikä Windowsilla. Windows ei itse asiassa edes taitaisi ainakaan kunnolla tukea noin järeää rautaa.
Anonyymi: ViisasMies 11.3.2016 9:37

Anonyymi
Mikkisoftalla on ollut todellisia huippuosaajia duunissa, jos mainitsisi Ballmerin lisäksi Elopin = ) voi ziisus mikä parivaljakko ja jos haluat että yrityksesi arvo romahtaa, niin palkkaa tuo valopää kaksikko hoitaan homma.

Mikkisoftalla ei ole paljoa väliä että minkälaista porukkaa se palkkaa, kuin ei sillä ole paljoa väliä tuotoksissaankaan.
Anonyymi: kjdfklgjhopdjhg 11.3.2016 9:46

Anonyymi
Sikäli kun tiedit W10:n käyttötietojen eteenpäintoimittamisesta, esim näippäinlokit, pitäö paikkansa, en tule siihen koskaan päivittämään. Onko M$:llä jokin erityissopimus (teollisuus) vakoiluorganisaatioiden kanssa?
Anonyymi: LinuxTurvallisempi 11.3.2016 10:26

Anonyymi
Myös moni paatunut MS-mies on alkanut nähdä Linuxin etuja. Hienoa että epäluulo vaihtuu ymmärrykseen. Ehkä näilläkin palstoilla roikkuvilla vihaajilla ja naureskelijoilla on vielä toivoa.
Anonyymi: Kehitystä 11.3.2016 10:28

Anonyymi
Koska kukaan muu ei tehnyt kunnon kantaa Linuxiin, niin MicroSoft tekee. Softatalon busineksesta on vaan kysymymys.


Jaa milloinkahan tuo IBM otti linuxin strategiakseen, uudet palvelimet ja IBM:n omat sirut pyörittävät mitä?

Linuxia.
Anonyymi: big_blue 11.3.2016 10:28
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2013

Kolme vuotta sitten

Googlelle haastaja: Telejätti tunkee gigabitin kaistalle

01.10.2013 Supernopea laajakaista alkaa puskea jenkkien arkeen, kun Googlen lisäksi yhteyksiä alkaa tarjota suuri teleoperaattori AT&T.

.