Sonera-juttu käräjäoikeudessa taas perjantaina
21.11.2002 08:34 Tuomioistuin ei viime viikon perjantaina hyväksynyt jutun kolmannelle vangitulle, 36-vuotiaalle naiselle kuin viikon vangitsemisen. ? Tämän hetkisen tiedon mukaan pakkokeinoasia on käräjäoikeudessa perjantaina, sanoo keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Jari Liukku.
Keskusrikospoliisi pakkokeinot epäillystä törkeästä viestintäsalaisuuden rikkomisesta Sonera Oyj:ssä vuosina 2000 ja 2001 eivät viime perjantaina menneet aivan krp:n nuottien mukaan.Liukun mukaan keskusrikospoliisin vangitsemat kaikki kolme Soneran yritysturvallisuusosaston työntekijää ovat krp:n tiloissa poliisivankilassa ja heidän kuulustelunsa jatkuvat.Varsinkin kuun alusta istuneiden epäiltyjen pehmitys o­n ilmeisesti alkanut tuottaa, koska heitä kuulustellaan edelleen "koko ajan".Liukun mukaan poliisin hankkima näyttöpohja o­n kestävää laatua. Esitukinta o­n vetänyt normaaliin tapaan.Vastuun tutkintavankeusajan jatkumisesta Liukku sälyttää Helsingin käräjäoikeuden pakkokeino-osastolle, joka tosin viime torstaina pohti kahden miesvangitun asiaa vajaat kaksi tuntia. Normaalisti pahakin juttu käsitellään tunnissa, kerrotaan pakkokeino-osastolta.- Tämä ei ole mitenkään erityisen poikkeuksellista. Olen itse ollut tutkinnanjohtajana vangitsemisoikeudenkäynneissä, jotka ovat kestäneet 12 – 13 tuntia, Liukku huomauttaa."Tutkinnalliset syyt" turvaavat ristikuulustelun- Esitutkinta o­n siinä suhteessa läpinäkyvä, että tuomioistuin päättää vangitsemisesta poliisin esityksestä sen hetkisten perusteiden pohjalta, Liukku lisää.Turvaamistoimen keskeinen peruste jutussa ovat "tutkinnalliset syyt". Tämä tarkoittaa esikuulusteluissa saatujen tietojen suojaamista muilta epäillyiltä. Jos poliisin esitutkintapöytäkirjat sisältävät huomattavia keskinäisiä ristiriitaisuuksia epäiltyjen kertomuksissa, menee juttu helpommin syyttäjältä tuomioistuimen puitavaksi.Krp ei kommentoi, ketä kaikkia nyt vangittujen esimiehiä se o­n kuulustellut epäiltynä käskyttämisestä, eli "yllytyksestä tekoon". Soneran epäillyn rikoksen aikainen pääjohtaja Kaj-Erik Relander o­n pitänyt herjaavina Helsingin Sanomien ja niin kutsutun Sonera-kirjan vihjailuja omasta osuudestaan teletietojen murtamisessa, ja urkinnan aloittamisessa. Urkinnan väitetään kohdistuneen yhtiön sisältä Helsingin Sanomille tietoja vuotaneisiin lähteisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi











