EFFI vaatii Suomea muuttamaan teletunnistekantansa
25.11.2002 13:46 Suomi on vaatinut EFFIn haltuunsa saaman dokumentin mukaan pakollista kahden vuoden mittaista teletietojen tallentamista EU:n sisällä. EFFI vaatii Suomea muuttamaan kantansa teletietojen tallennusvelvollisuudesta.
Electronic Frontier Finland ry kummastelee Suomen teletunnistetietojen tallennuksessa ottamaa kantaa, joka o­n EFFIn puheenjohtaja Mikko Välimäen mukaan ilmaistu 20.11 2002 päivätyssä selvityksessä- Voisi kuvitella, että Sonera-tapaus olisi toiminut päinvastaisena herätyksenä: jos teletietoja o­n saatavilla, niitä käytetään ennemmin tai myöhemmin väärin. Vaan ei, Välimäki selittää. Välimäki näkee Suomen edustavan edelleen poikkeuksellista Isoveli-optimismia. EFFI korostaa, että poliisi voi vaatia jo nyt informaation tallentamista, jos sillä o­n vahva epäilys rikoksesta. Ylivoimaisesti suurin osa uudistuksen myötä tallennettavasta informaatiosta koskisitavanomaista kansalaisten välistä viestintää.Virka-apu velvollisuus EFFI muistuttelee myös, että teletiedot eivät tulisi ainoastaan Suomen käyttöön. - Esimerkiksi Suomen hyväksymän Cybercrime-sopimuksen perusteella Suomella o­n velvollisuus antaa virka-apuna tätä informaatiota maihin, joiden oikeusjärjestelmä ei todellakaan ole Suomen tasolla, kansainvälisistä asioista vastaava Ville Oksanen EFFIstä kommentoi. - Informaation väärinkäytön riski o­n Suomessa rajallinen, samaa ei voi sanoa esimerkiksi Albaniasta, Azerbaijanista tai edes Venäjästä, Oksanen jatkaa.EFFI kritisoi myös teletietojen tallenuksen osalta myös eduskunnassa parhaillaan käsiteltävää lakiehdotusta sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Toteutuessaan se asettaisi laajan tallennusvelvoitteen myös Internetin kautta käytävällä keskustelulle.Väärinkäytösten riski kasvaa - Laaja ja kattava tallentamisvelvollisuus lisää huomattavasti väärinkäytösten riskiä, mihin verrattuna tallennusvelvollisuuden mahdollisesti tuoma hyöty rikosten selvittämisessä o­n kyseenalainen - varsinkin kun osaava rikollinen pystyy kyllä tällaisen seurannan välttämään, EFFIn hallituksen jäsen, FT Kai Puolamäki selittää.- Ajatellaanpa, että joku olisi viime vuosituhannella ehdottanut, että talonmiesten pitäisi seurata ja pitää kirjaa talossa käyvistä ihmisistä ja säilyttää kirjanpitoa kaksi vuotta siltä varalta, että joku näistä ihmisestä syyllistyisi joskus rikokseen, Puolimäki vertaa. Hänen mukaansa tälläista ehdotusta olisi tietenkin pidetty naurettavana. - Valitettavasti kun kyse o­n Internetistä, vaikuttavat tällaiset ehdotukset olevan arkipäivää nykyajan Suomessa ja EU:ssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää
11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












