Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hallitus taistelee urkintaohjelmansa puolesta

Pentagon: TIA-ohjelmalla seulotaan vain rikollisia

28.11.2002 08:18 Yhdysvaltain puolustushallinto on julkisuudessa käynyt ponnekkaaseen puolustustaisteluun kehittämänsä 10 miljoonan dollarin arvoisen, erillislailla pönkitettävän Total Information Awareness ?valvontajärjestelmän maineen pelastamiseksi.

Kaiken kattavan sähköisen informaation seulonnan Pentagon kertoo suojaavan "viattomia amerikkalaisia" ja paljastavan valehenkilöllisyyksillä esiintyviä terroristeja sekä huumekauppiaita.- Total Information Awareness ei ole kansalaisia urkkiva "Iso Veli". Se o­n laillinen tutkintaväline, tiuskaisee sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön valtiosihteeri Pete Aldridge, joka o­n alusta asti ollut yksi valvontajärjestelmän puhemiehistä.Vielä kesäkuussa Aldridge odotti tuolloin nimettömän Total Information Awareness (myöh. TIA) -teknologian ensimmäisen vaiheen valmistuvan käyttöön 12 - 18 kuukaudessa. Jo liikkeelle lähtö lipsahti väärällä jalallaAlkujaan runsas vuosi sitten Aldridge kutsui koolle laajan puolustus- ja turvallisuusteknologian neuvottelukunnan. 80 yhteistyötahon konsortio o­n kokosi asiakirjan toteuttamisvalmiista tekniikoista ja mahdollisuuksista. Asiakirja vuosi julkisuuteen Washington Post -lehden kautta ja pian sai kansansuussa nimen Big Brother –ohjelma. Järjestelmään o­n luvassa erilaisia kuva- ja äänilähetein tunnistustekniikoita. Samankaltaisia teknisiä ratkaisuja ja profiileja o­n jo käytössä lapsipornon jäljityksessä Ohjelma laatii miljoonia henkilöprofiileja tarkkailtavista henkilöistä. Erillisellä "lentokieltolistalla" o­n jo esimerkiksi yli 1000 henkilöä. Tietovuotojen mukaan mukana lentokieltolistalla o­n muun muassa Amnesty Internationalin sekä Greenpeace- ja EarthFirst-järjestöjen jäseniä.Imagokampanjalla kansanhyväksyntäVirallista ohjelman nimeä o­n jonkin verran simuloitu herättämään myönteisiä turvallisuuteen liittyviä mielikuvia, sillä TIA tarvitsee pääsyn esimerkiksi pankkijärjestelmiin.Nyt Aldridge o­n saanut tarpeekseen Iso Veli –puheista. Pentagon perustelee ponnekkaasti terrorismin ennaltaehkäisyllä kehittelemäänsä teknologiaa, joka uhkaa kansalaisten yksityisyyttä. Aldridge korostaa, että järjestelmä voi seuloa esille terroristeja "ennen terroriteon tapahtumista". Tämä o­n jonkin verran uutta amerikkalaiselle ja laajemmin länsimaiselle oikeusajattelulle.Valvontajärjestelmän kriitikot vetoavat yksityisyyden suojaan. Vaikka tietojen murtamisen vaatii pakkokeinoja, pidätysmääräyksen kaltaisen luvan, ja lainsäätäjien puheet ovat humaaneja, ei se heidän mielestään ole vedenpitävää.- Kuinka varmistetaan, että järjestelmää ei käytetä väärin, kysyvät TIA-kriitikot.TIA korvaa TIPS:n?Yhdysvaltojen edustajainhuone hyväksyi lokakuussa uuden kansallisen turvallisuuslain. Lakiin kuuluu laaja liittovaltion tiedustelu- ja poliisivoimien yhdistäminen sekä Total Information Awareness.Lain vastustajien mukaan uhattuna o­n USA:ssa pyhänä pidetty tietovapauslaki (Freedom of Information Act). Turvallisuuslain sisään oli rakennettu myös muita pykäliä, joilla o­n pitkälle meneviä seurauksia, esimerkiksi elinkautistuomioiden langettaminen krakkerille. Kiisteltyä Operaatio TIPSiä (Terrorist Information and Prevention System, Ilmianto- ja vihjejäjestelmä) ei kutenkaan otettu mukaan edustajainhuoneen lakiversioon.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.