"Sonerassa asioita jotka selviävät vain erityistilintarkastuksen kautta"
29.11.2002 16:38 - Epäillyn viestiliikenteen laittoman seurannan lisäksi Sonera Oyj:ssä on asioita viime vuosikymmenen vaihteesta, jotka eivät selviä muuten kuin erityistilintarkastuksen kautta. Mutta jos kaikki on kunnossa, erityistilintarkastus todistaa senkin. Miksi täystarkastusta pelätään? Näin kysyy Soneran hallintoneuvostossa sen lakkautumiseen asti istunut Metalliliiton sihteeri Erik Lindfors.
- Jos poliisi haluaa tarkistaa osoittamiani tietoja (joihin en ole saanut yhtiöstä kuin "hoidossa o­n" -vastauksia), olen aina käytettävissä, Lindfors lupaa.Lindforsin työntekijäpuolen kontaktit olivat hyvät. Hän kertoo olleensa erittäin huolestunut useilta soneralaisilta saamista tiedoista, joiden mukaan henkilökunnan puhelinliikennettä seurattiin."Puhuttiin vain puhelinkuuntelusta"- Näitä hienoja sanoja kuin `teletunnistetiedot´ ja muita ei silloin vielä käytetty. Puhuttiin vain yleisesti puhelinkuuntelusta. Tein asiasta kyselyn yhtiön johdolle jo ennen kuin Helsingin Sanomat julkaisi omat tietonsa. Sitten kysyin asiaan selitystä tämän vuoden toukokuussa, ja viimeksi elo-syyskuun vaihteessa. Aina sama vastaus: asiaa o­n selvitetty ja sellaista ei ole tapahtunut.Lindfors sanoo, että hän ei paljasta julkisuuteen, kuka Soneran johtajista kuittaili hänen kyselynsä puolivillaisella asiasta tehdyllä konsulttiselvityksellä. Kaj-Erik Relanderia toimitusjohtajana seurannut Harri Koponen tämä johtaja ei ollut, vaan hän kuului "vanhaan kaartiin" yhtiössä.- Kaikki o­n hoidossa ja tutkittu, sieltä vastattiin, Lindfors paheksuu.Jotain teletunnistetieto-juttua pahempaa?Lindforsin suurempi Sonera-huolenaihe liittyy taloudellisiin vastuisiin, joita hän seurasi kriittisenä yhtiön hallintoneuvoston jäsenenä. Hän o­n esittänyt tytäryhtiöiden kuten SmartTrust Oy:n ostoon Ruotsista liittyviä erityisiä kysymyksiä, joihin ei ole saanut vastauksia: ei lainkaan vastauksia, puhumattakaan että ne olisivat tyydyttäviä.Lindforsin mukaan yritysostoihin investoitiin valtavia määriä rahaa.- Näistä asioista kukaan ei saa tietoa. Ainut mahdollisuus asian selvittämisessä olisi, että tehdään laaja erityistilitarkastus, Lindfors anoo.Lindfors ei näe asiaa samoin kuin pääministeri Paavo Lipponen (ds), joka syyskuussa Sonera-tiedonannon yhteydessä eduskunnassa pelotteli erityistilintarkastuksen seuraamuksilla. Lipposen mukaan erityistilintarkastus vaatisi ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista. Se taas saattaisi halvaannuttaa koko Soneran hallituksen ja toimivan johdon strategiat sekä vaarantaa Sonera-Telia -fuusion.Lindforsin mielestä asia o­n päinvastoin: valtio-omistajan velvollisuus olisi vaatia erityistarkastusta ja kantaa omaa vastuunsa yhtiöstä.Salaiset sopimukset eivät vieläkään kestä läpivaloa?Erityistilintarkastus selvittäisi myös hallinnolliset päätökset, joihin tiliviennit perustuvat.Lindfors vihjaa, että epäselvyyksiä voisi löytyä esimerkiksi vuodelta 2000, kun Sonera SmartTrust osti ruotsalaiset iD2 ja Across Wireless -yhtiöt satojen miljoonien markkojen kauppahinnalla. Todellisia kauppahintoja ja -ehtoja ei koskaan kerrottu.- Siellä o­n sekä sellaista mitä minä en ymmärrä että sellaista, mitä ei ole julkistettu. Minä vain kysyn (taas), Lindfors huokaa. Lindforsin valottama SmartTrust-kokonaisuus o­n laaja ja väärällään kassakaapissa säilöttyjä sopimuksia, joista julkisuudessa o­n vain tiedonmuruja. Koska kyseessä o­n julkinen, valtion pääomistama yhtiö olisi kaikkien toimien laillisuus Lindforsin mielestä pitänyt selvittää ulkopuolisen kontrollin kautta.SmartTrustin outo salaamisen tieKeksijä Harri Vatanen kehitti SmartTrustin keskeiset innovaatiot sekä patentit ja luovutti ne sopimuksin Soneran käyttöön. Vuonna 1998 perustetun Sonera SmartTrustin tavoitteena oli tehdä salausteknologiasta merkittävää liiketoimintaa.Vatanen teki vuonna 1993 omassa yrityksessään ensimmäiset SmartTrustiin liittyvät keksinnöt. Sonera ja Vatanen sopivat Vatasen teknologian lisensoinnista ja markkinoinnista. Vatasen tekemiä ja omistamia SmartTrustin toiminnan pohjalla olevia kantapatentteja o­n yhteensä nelisenkymmentä. Suuri osa näistä patenteista o­n Vatasen tekemiä ennen hänen tuloaan Soneran palvelukseen. Tästä syntyi Relanderin aikana riita, joka sovittiin vasta tämän vuoden elokuussa Vatasen ja Koposen salaisella sopimuksella. Edes asiakirjoja valmistellut Vatasen asianajaja ei saanut lopulta tietää sopimukseen liittyneiden transaktioiden arvoa.Vuonna 2000 Merrill Lynch arvioi SmartTrustin yli 50 miljardin markan arvoiseksi. SmartTrustin alkuperäinen liikeidea oli innovatiivinen. Ideana oli istuttaa pki-turvallisuusteknologia matkapuhelinten sim-kortille. SmartTrustin malli edellyttäisi yhteistyötä teknologian käyttäjien eli pankkien, operaattoreiden, sim-korttivalmistajien ja varmennepalveluyritysten välillä. Ongelmalapsi ulosNykyään SmartTrustia voi luonnehtia hallintaohjelmistoja operaattoreille myyväksi ohjelmistotaloksi. Sonera SmartTrustin liikevaihto vuonna 2001 oli 36 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 64 prosenttia muodostui ohjelmistotuotteista, ja kirjanpitoarvo Soneran optiojärjestelmässä oli 1,5 miljardia markkaa.Sonera SmartTrust AB:n omistus siirtyi tällä viikolla Carlyle Groupin vetämälle sijoittajaryhmälle, joka maksoi 60,7 prosentin osuudesta 35 miljoonaa euroa. Kaupan hinta oli alle promillen takavuosien korkeimmista analyytikkoarvioista. Entinen omistaja Sonera jää osakkaaksi 39,3 prosentin osuudella.SmartTrustin kauppa-arvo o­n mitätön verrattuna siihen mitä analyytikot ja pankkiiriliikkeet arvioivat sen arvoksi muutama vuosi sitten.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi











