Rikostutkinta kohdistuu Soneran moraalisen sairauden oireisiin
9.12.2002 14:48 Rikostutkinta on karkea instrumentti selvitettäessä Sonera Oyj:n sisäistä tilaa vuosituhannen vaihteessa ja nyt. Onko siis se moraalinen ilmasto muuttunut, joka todennäköisesti lähetti urkkijat ihmisten yksityisyyden, viestintäsalaisuuden ja sananvapauden alueelle?
Tähän voisi todeta Suomen hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjän sanoin, ?törkeää, hyvin törkeää? sen tarkemmin määrittelemättä. Sonera Oyj:ssä paljastunut epäilty törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus, josta o­n epäiltynä kuusi henkilöä, voi tietysti täyttää myös törkeään rikokseen yllytyksen tunnusmerkitön.Mitä yllytettiin tai urkittiin? Miksi ? Eivätkö korkeasti koulutetut henkilöt tiedostaneet riskiä?Päällisin puolin tämä selviää syyttäjän harkinnassa, ja jos se johtaa syyttämiseen, myöhemmin tuomioistuimen tutkinnassa. Mutta tuoko se esille sen periaatteellisen moottorin, miksi Sonerassa lähdettiin todennäköisin syin epäilyille rikollisille teille? Oliko yhtiön suhteessa lehdistöön ja muuhun mediaan jotakin erikoista?Näitä moraalin piiriin liittyviä syysuhteita rikoksen tutkinta ei ainakaan esitutkintavaiheessa vielä käsittele. Yhtiön viestintäpoliittiset linjaukset eivät ole lain säätelemiä, ja rikostutkinnassa olevat "viestinnällinen strategiat", jos ne nyt voidaan osoittaa toteen, lienevät niin kutsuttua ?hiljaista tietoa?, jota ei varmasti kirjattu yhtiön toimintatavaksi suhteessa tiedotusvälineisiin.Mitään ei pitäisi jäädä epäselväksiLiikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi (kok) o­n aivan oikein painottanut, että olisi tärkeää tutkia asiassa kaikki, mitä o­n perusteltua epäillä. Hän sanoo odottavansa, ilman pyyntöä, että keskusrikospoliisi tekee tutkimukset niin kattavina, että mitään epäselvää ei sen jälkeen jää. Kun tutkimukset ovat päättyneet, ei mitään pitäisi olla epäselvää. Mielestäni tutkimukset pitäisi ulottaa tavalla tai toisella etiikan alueelle, moraalisesti arveluttavaan, joka ei välttämättä vielä lakia riko. Muuten kokonaiskuva siitä, mitä o­n tapahtunut, voi jäädä vajaaksi.Tässä o­n muistettava, että poliisin karkeaan haaviin jää vain se, mikä o­n laissa määritelty rikolliseksi. Moraalisesti arveluttava ei poliisia kiinnosta, mutta saattaisi olla aineistoa pörssin valvontaelimille, Rahoitustarkastukselle tai vaikkapa Julkisen Sanan Neuvostolle.Ei ole uskottavaa, että yhtiö olisi tervehtynyt omaksumastaan viestintäkulttuurista sormia napsauttamalla toimitusjohtajan vaihtuessa Kaj-Erik Relanderista Harri Koposeen. Me journalistit olemme tässä asiassa ensimmäisen käden osapuoli.Normaali valitus- ja oikaisutie ei kelvannutVielä tämän vuoden kesäkuussa, viikko pari ennen Soneraa ruotineen paljastuskäsikirjoituksen ilmestymistä, yhtiössä tehtiin henkilöä koskeva mykkäkoulupäätös, kun uutinen ei miellyttänyt. Soneran edustajaa ei kiinnostanut käyttää asiassa laillisia vastine- tai oikaisuoikeuksiaan. Myös Julkisen Sanan Neuvostoon valittaminen olisi normaali tapa hakea puolueeton lausunto kiistanalaiseksi miellettyyn uutistietoon. Aina myös poliisitutkinta olisi mahdollinen, mutta ei: yhtiö lähti absurdien ratkaisujen tielle.Tätä oli tapahtunut ennenkin. Tämä selvisi pian toimittajien keskinäisessä yhteydenpidossa.Oliko yhtiössä mustia listoja toimittajista, joihin ei saanut pitää yhteyttä? Ja tämän kiellon pitävyyttä valvottiin myös laittomin tavoin?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












