Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turvautuu vanhaan järjestelmään

Sunpointin sähköpostissa mystinen vika

7.4.2003 08:37 Asiakkailta tulleet vikailmoitukset pakottivat ilmettään uudistaneen Sunpointin palauttamaan perjantaina käyttöön vanhan sähköpostipalvelunsa ja portaalinsa. Asiakkaiden mukaan sähköposti voi uudessa järjestelmässä päästä vääriin käsiin.

Sunpoint joutui perjantaina palauttamaan verkkoon sekä alkuperäsen portaalinsa että vanhan Sähköpostijärjestelmänsä. Asiakaspalautteen mukaan Sunpointin uudessa säshköpostijärjestelmässä oli vikaa, jonka vuoksi viestiin saattoi tulla lähettäjäksi väärä henkilö tai viesti saattoi päätyä väärään postilaatikkoon.

- Meille tämä on toistaiseksi mysteeri, toimitusjohtaja Jari Isola toteaa.

Massiivisista yrityksistä huolimatta vian etsijät eivät olleet perjantain aikana saaneet virhetilannetta toistumaan.

- Riskiä emme tässä asiassa kuitenkaan voi ottaa. Palautamme toistaiseksi käyttöön vanhan meilipalvelun, Isola lupaa.

Hänen mukaansa asiakkaiden sähköpostitkin ovat tallella, vaikka sekä postin lähettäminen että lukeminen estettiin joksikin aikaa asiakkaiden yhteydenottojen perusteella.

Toimintaan perjantai-iltana

Tutun meilipalvelun oli määrä toimia jo perjantai-iltana. Verkkosivuilla ylläpito lupasi palauttaa tiistain ja perjantain välisenä aikana saapuneita sähköposteja laatikoihin vähitellen.

Asiakkaiden hämmennystä lisäsivät perjantaina myös soittoyritykset numeroon, joka äskettäin ilmestyneen puhelinluettelon mukaan kuuluu Sunpointille.

Automaattinen tiedote vastasi, että valittu numero ei ota vastaan puheluja. Toimitusjohtajan mukaan koko numero on jo poistettu käytöstä. Luettelon tiedot ovat ajalta, jolloin Sunpoint ei vieä ollut Feco Groupin omistuksessa. Portaalissa mainittu maksullinen tukipuhelimen numero toimi normaalisti.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.