Ammattitautia ei voi saada ajatustyöstä
2.7.2003 12:55 Sairauspäivärahaa maksetaan yhä useammin mielenterveyssyistä.Yksin mielialahäiriöt näkyvät Kelan päivärahatilastossa selkävaivoja suurempana joukkona. Moni väsyy ja masentuu myös työelämässä. Nykyisen lain mukaan psyykkinen rasitus ei kuitenkaan voi aiheuttaa ammattitautia.
Henkinen hyvinvointi o­n työelämässä yhä suurempi haaste. Viidennes sairauspäivärahoista maksettiin viime vuonna mielenterveyden häiriöiden vuoksi, Kelan tuore tilasto kertoo. Työtä tekevistä yrittäjien mieli näyttäisi pysyneen parempana kuin palkansaajilla. Pääsuunnittelija Raija Pajunen Kelasta laskee, että kun palkansaajien sairauspäivärahakausista 14 prosenttia alkoi viime vuonna mielenterveyssyistä, yrittäjinä työskentelevillä osuus oli 10,7 prosenttia. Mikä iski mieleen?Mielenterveyspuolella selvästi yleisimpiä sairauspäivärahan syitä ovat mielialahäiriöt, kuten masennus, sekä neuroottiset, stressiin liittyvät ja somatoformiset häiriöt. Jälkimmäisessä ryhmässä esiintyy ahdistusta, kuten esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden tai julkisten paikkojen pelkoa eri muodoissaan. Yksin mielialahäiriöiden vuoksi Kela maksoi viime vuonna suomalaisille sairauspäivärahaa useammalta päivältä kuin selkäsairauksien vuoksi. Kaiken kaikkiaan mielenterveyden häiriöiden vuoksi päivärahoja maksettiin Kelasta viime vuonna 127 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kirjattiin 28 prosenttia. Ammattitauti o­n asia erikseenPsyykkisten kuormitustekijöiden ja mielenterveyden häiriöiden entistä painavampi rooli työelämässä puhutti myös äskettäin raporttinsa sosiaali- ja terveysministeriölle jättänyttä Psyko-työryhmää. Sen tehtävä oli selvittää psyykkisten tekijöiden sisällyttämistä ammattitautilakiin. Toistaiseksi mielenterveyden häiriöitä korvataan suomalaisessa työelämässä äkillisen tapahtuman aiheuttamina ja fyysisiin ammattitauteihin liittyen. Tällöin ne sisältyvät työnantajan lakisääteiseen tapaturmavakuutukseen. Pitkäaikaisesti työssä esiintyvät psyykkiset kuormitustekijät ovat kokonaan oma lukunsa. Ammattitautiin sairastuminen niiden perusteella o­n toistaiseksi mahdotonta. Työperäisten mielenterveyshäiriöiden lisääntyessä asiaan ajetaan muutosta muun muassa ammattijärjestövoimin. - O­ngelma o­n yleistymässä erityisesti toimihenkilöiden keskuudessa, toteaa johtaja Leila Kurki STTK:n kesäkuisessa mediatiedotteessa. Henkinen kuorma o­n arvoituksellinenVoimassa olevan ammattitautilain mukaan ammattitauti tarkoittaa sairautta, joka o­n pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Ammattitaudiksi vaiva luokitellaan vasta, kun voidaan osoittaa todennäköinen syy-seuraussuhde sairauden ja työssä tapahtuneen altistumisen välillä. Samalla o­n voitava sulkea pois mahdollisuus, ettei sairaus ole todennäköisemmin aiheutunut työn ulkopuolisesta altistuksesta tai tekijästä. Psyykkisten sairauksien ammattitautikorvausta selvittäneen työryhmän (PSYKO) mukaan mukaan psyykkisen tekijän sisällyttäminen ammattitautilainsäädäntöön edellyttäisi nykyistä parempaa tietoa tällaisten kuormitustekijöiden ja mielenterveyden häiriöiden välisistä yhteyksistä. Työryhmä suositteleekin mittausmenetelmien kehittämistä, tutkimustyötä sekä psyykkisiin tekijöihin liittyvien korvaustapahtumien entistä kehittyneempää tilastointia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












