Naisenergiaa johtoon!
6.8.2003 07:19 Naisjohtajien eväillä syntyy jopa parempaa jälkeä kuin miesten johtaessa joukkoa, tutkijat analysoivat.
Johtajina naisten ja miesten välillä o­n verraten vähän sukupuolieroja, kun heitä verrataan yhtäläisissä rooleissa ja siten, että heillä o­n suunnilleen samanlainen vastuu kannettavanaan. Naiset tosin suosivat todennäköisimmin työn tehokkuuden kannalta suotuisia johtamistyylejä. Näin vankasti puolustaa naisten ja miesten tasa-arvoa laaja amerikkalais-hollantilainen tutkimus Transformational, Transactional and Laissez Faire Leadership Styles: a Meta-Analysis Comparing Women and Men. Psychological Bulletin -lehden julkaiseman analyysin aineistona o­n 45 aiempaa akateemista johtamistyylitutkimusta. Transformationaaliset naisetTutkimusten mukaan naiset suosivat miehiä tyypillisemmin transformationaalisia johtamistapaa eli toimivat alaistensa roolimalleina ja mentoreina rohkaisten heitä innovatiivisuuteen, vaikka johdettu organisaatio jo muutenkin menestyisi mukavasti. Transformationaalista johtajaa pidetään yleensä myös henkilönä, joka pyrkii pitämään alaisensa selvillä organisaation avainkysymyksistä. Kyseisen johtamistavan o­n niin ikään nähty vahvistavan työyhteisöä ja sitoutumista siihen.Myös yksi - ja vain yksi - transaktionaalisen johtajan toimintatavoista näyttää naisille miehiä tyypillisemmältä: he nimittäin palkitsevat alaisiaan hyvästä suoriutumisesta. - Transaktionaalisen johtajuuden piireistä tämä o­nkin ainut, jonka o­n todettu olevan yhteydessä positiivisiin lopputuloksiin, huomauttaa tutkimusta johtanut psykologian professori Alice Eagly Northwesternin yliopistosta. Muutoinhan transaktionaaliseen johtamistapaan kuuluu muun muassa alaisten motivointi ennen muuta palkan ja statuksen kaltaisin keinoin. Transaktionaaliset miehetMiehet osoittautuivat tutkimuksissa naisia transaktionaalisemmiksi johtajiksi muun muassa rangaistusten käyttäjinä. Miesten johtamistapana oli myös useammin niin sanottu laissez faire, "hälläväliä-johtaminen", jota yleensä pidetään hyvin ei-toivottavana organisaation tuloksellisuuden kannalta. Myös o­ngelmien peittely kuuluu laissez faire -johtajan toimintatapaan, kun taas transaktionaaliselle johtamiselle o­n tyypillistä niin sanottu management-by-exception -menettelytapa, jossa johtaja joko korjaa virheitä kun niitä esiintyy tai pyrkii ennakoimaan niitä. Äärimillään tämä saattaa johtaa myös tilanteeseen, jossa organisaatio hyytyy eikä ole halukas minkäänlaiseen riskinottoon. Transformationaalisen johtamisen komponentteja puolestaan ovat alaisten yksilöllinen huomioiminen,intellektuaalinen stimuloiminen, inspirationaalinen motivoiminen sekä idealisoitu vaikuttaminen, jossa johtaja luottaa omaan visioonsa ja ottaa täyden vastuun toimistaan. Miksi tällainen tyyli o­n keskimäärin useammalla nais- kuin miesjohtajalla, jäi tutkijoillekin arvoitukseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












