Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Piraattien jakelu alkaa

Nokia vahvisti N-Gagen murron

13.11.2003 09:55 Nokia vahvisti keskiviikkona pelipuhelimensa kopiosuojauksen murtumisen. N-Gagen piraattipelejä ja asennusohjelmia ilmestyi heti keskiviikkona jakoon internettiin. Yhtiö kertoi metsästävänsä piraattisivustoja yhteistyössä operaattoreiden kanssa.

Linkkejä piraattipelejä sisältäviin sivustoihin jaettiin muun muassa Nokian omalla N-Gage -arenalla. Yhtiö kertoi jälljittäneensä ja sulkeneensa vihjeiden perusteella yhden piraattisivuston.

Yhtiö varoitti myös N-Gage -arenan käyttäjiä "seurauksista", jos nämä levittävät linkkejä kräkättyihin peleihin.

Internet-sivujen lisäksi piraattipelejä ja pelien asentamiseen tarvittavaa ohjelmaa jaetaan muun muassa irc-kanavilla, jossa tapahtuvan toiminnan estäminen on yhtiölle huomattavasti sivujen sulkemista vaikeampaa.

Lisäksi Nokian kiusaksi muodostuvat todennäköisesti vertaisverkko-ohjelmat, kuten Kazaa, jonne pelejä ilmestynee piakkoin jakoon.

Piraatteja jaossa

Digitodayn tiedossa oleva piraattisivusto oli Nokian ponnisteluista huolimatta edelleen pystyssä torstaiaamuna. Sivustolla oli ladattavissa kahdelta palvelimelta tarvittavan asennusohjelman lisäksi kahdeksan N-Gage-peliä, muun muassa Tony Hawk, Tomb Raider ja Sonic N.

Kopiosuojaksen murruttua Nokian N-Gage -laitteelle tarkoitettuja pelejä voi pelata myös muilla Symbian-puhelimilla ja peleistä on mahdollista tehdä laittomia kopioita.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.