Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sarjakuvamainontaa

BSA jatkaa vihjepalkkioiden maksua

19.11.2003 10:48 Ohjelmistovalmistajien etujärjestö BSA muistuttaa keskiviikkona alkaneella mainoskampanjallaan piratismivihjeistä maksamistaan palkkioista. Korvaussopimukseen johtaneen vihjeen antaja saa järjestöltä 10 prosenttia tekijänoikeusloukkauksesta maksetusta korvaussummasta.

Business Software Alliancen kolmas palkkiokampanja käynnistyi kesällä radiomainoksilla, joissa kuulijoita kehoitettiin ilmoittamaan BSA:lle laittomia ohjelmistoja käyttävistä yrityksistä tai yhteisöistä. Vuoden loppuun jatkuvaa kampanjaa tuetaan sanomalehdissä tänään alkaneella sarjakuvamainonnalla.

- Vuonna 1994 yrityksissä käytetyistä ohjelmistoista laittomia oli puolet, nyt neljäsosa. Tavoitteena on kuitenkin nollataso, BSA Finlandin puheenjohtaja Jari Heikkinen muistuttaa.

BSA lupaa tutkia verkkosivuille tai hotline-numeroon jätettävät vihjeet perusteellisesti. Sopimukseen johtaneista vihjeistä maksetaan palkkiona 10 prosenttia tekijänoikeudenloukkauksen korvaussummasta, kuitenkin enintään 25 000 euroa.

BSA sopi hiljattain eteläsuomalaisen yrityksen kanssa, joka sitoutui maksamaan yhteensä 31 000 euron korvaukset oikeudenhaltijoille tekijänoikeuden loukkauksesta. Järjestö sai yrityksen nalkkiin viime vuoden palkkiokampanjan poikiman vihjeen perusteella.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.