Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi viikolla oikeuteen

DVD-Jon puolustelee iTunes-ohitustaan

Jon Johansen alias DVD-Jon

28.11.2003 12:47 Norjalainen 20-vuotias Jon Johansen kertoo blogissaan miksi hän teki Applen iTunesin kopiosuojauksen kiertämisen mahdollistavan ohjelmansa. Johansenilla riittää puolusteltavaa tulevaisuudessakin: Norjassa jatkuu ensi viikolla oikeudenkäynti dvd-kopiosuojauksen murrosta.

"Hakkerisankari" -tittelin saanut Johansen kertoo blogissaan saaneensa runsaasti kielteistä palautetta julkaistuaan Applen iTunesin kopiosuojauksen kiertävän ohjelman. Johansen kertoo samojen henkilöiden kiittelevän Dvd-kopiosuojauksen kiertoa ja samalla haukkuvan häntä iTunes-kiertoon liittyen.

Hänen mukaansa yhdessäkään kritiikissä ei ole osattu selittää miksi GNU/Linux-käyttäjiltä pitäisi evätä oikeus soittaa laillisesti ostamaansa musiikkiaan koneellaan tai miten tämä tapaus eroaisi edellisestä.

Johansenin mukaan Applen iTunesia puolustelleet pitävät soittimen kopiosuojausmenetelmiä yleisesti "hyvänä kompromissina".

- Jos he eivät olisi täydellisen tietämättömiä tekijänoikeuslaista, he tietäisivät, että yksityinen käyttö (fair use) on se kompromissi, Johansen kirjoittaa.

Johansen epäilee RIAA:n toimia

Johansenin mukaan kritisoijat eivät ymmärrä, että ottamalla käyttöön digitaalisen oikeuksien hallinnan (drm) valmistajalle annetaan täysi kontrolli tuotteeseen myös myynnin jälkeen.

Hän epäilee levy-yhtiöiden etujärjestö RIAA:n muuttavan drm-käytäntöä nykyisestä "kompromissista", kunhan riittävän moni käyttäjistä on hyväksynyt ja ottanut käyttöön tarjotun tekniikan, eikä ilman kopiosuojauksia myytäviä tuotteita enää ole tarjolla.

Johansen julkaisi viime viikolla ohjelman, jonka avulla on mahdollista tallentaa iTunesissa soitettu musiikki digitaalisesti tietokoneelle. Samalla hän tuli paljastaneeksi iTunesin drm-järjestelmän muistinhallinasta tietoja, joiden avulla kopiosuojaus on kierrettävissä.

Tapaus DVD:n käsittely jatkuu

Norjan syyttäjäviranomaiset ottavat ensi viikolla revanssin oikeudessa Johansenin aiemman, dvd-kopiosuojauksen ohittavan ohjelman tiimoilta.

Tuomioistuin vapautti Johansenin DeCSS-ohjelman jakelusta ja tekemisestä saamista syytteistä. Vetoomustuomioistuin hyväksyi kuitenkin keväällä syyttäjien valituksen ja tapauksen käsittely palaa oikeussaliin.

Yhdysvaltojen elokuvateollisuuden järjestö MPAA teki Johansenin ohjelmasta rikosilmoituksen Norjan poliisin talousrikosyksikölle vuonna 1998 .

Johansen sanoo laatineensa DeCSS-ohjelman, jotta hän voi katsella dvd-elokuvia linux-koneellaan.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.