Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lakitoimet Eurooppaan

IFPI suunnittelee tiedostonvaihtajien haastamista

18.12.2003 09:40 Euroopan levyteollisuus suunnittelee ryhtyvänsä oikeustoimiin yksittäisiä tiedostonvaihtajia vastaan, The Register kirjoittaa. Levy-yhtiöjärjestö IFPI:n johtajan pitää RIAA:n tiedostonvaihtajien metsästyksen tapaista toimintaa lähes välttämättömänä myös kansainvälisesti.

The Registerin mukaan International Federation of Phonograpich Indusrtyn (IFPI) johtaja Jay Berman kertoi haastesuunnitelmistaan järjestön sisäisessä lehdessä.

Berman kirjoitti lehdessä uskovansa toistaiseksi vain USA:han rajoittuneiden oikeustoimien laajenevan lähes väistämättä myös muualle. The Register uskoo Bermanin vihjaavan IFPI:n käynnistävän lakikampanjansa Euroopassa mahdollisesti jo ensi vuonna, koska hänen kirjoituksensa käsitteli järjestön strategiaa vuodelle 2004.

Kanadan levy-yhtiöjärjestö CRIA kertoi alkuviikosta suunnittelevansa vertaisverkoissa musiikkia jakavien jäljittämistä ja haastamista oikeuteen etelänaapurin RIAA:n tapaan.

RIAA käynnisti oikeustoimensa yhdysvalloissa kesäkuussa ja on sen jälkeen haastanut useita satoja tiedostonvaihtajia oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista. Yli 200 juttua on päätynyt jo sopuratkaisuun oikeussalin ulkopuolella. Korvaussummat ovat jääneet kaikissa tapauksissa alle 10 000 dollarin.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.