Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Haastemenettely hyllylle

RIAA koki yllätystappion Yhdysvalloissa

23.12.2003 08:42 Yhdysvaltalaisen vetoomustuomioistuimen mukaan RIAA:n on jatkossa haastettava epäillyt tekijänoikeusrikkurit nimettöminä oikeuteen. Tuomioistuin kieltää järjestöltä keväällä hyväksytyn haastemenettelyn, jolla se on kerännyt internet-operaattoreilta tiedostonvaihtajien henkilötietoja haasteitaan.

Vetoomustuomioistuin hyväksyi internet-operaattori Verizon Communications Inc:n valituksen oikeuden aiemmasta päätöksestä, jonka mukaan operaattoreiden on dmca-lain nojalla paljastettava tekijänoikeuden haltijoiden kirjallisen vaateen perusteella asiakkaidensa henkilöllisyys.

Levy-yhtiöiden etujärjestö RIAA on käyttänyt oikeuden päätöstä sangen ahkerasti hyväkseen ja haastanut heinäkuun jälkeen useita satoja vertaisverkkojen käyttäjiä oikeuteen internet-liikenteen seurannan perusteella.

Perjantaina annetun uuden päätöksen mukaan RIAA:n on jatkossa palattava vanhaan menettelyyn, mikä tarkoittaa erillistä esikäsittelyä oikeudessa jokaista haastettua henkilöä kohden.

Korvaussummat kasvavat

Nimettömille syytetyille tarjotaan oikeudessa mahdollisuus puolustaumiseen ennen henkilötietojen luovuttamista, minkä jälkeen järjestö vasta voi aloittaa varsinaisen haasteprosessin.

Reutersin mukaan RIAA:n johtaja Cary Sherman totesi järjestön jatkavan tekijänoikeusrikkureiden jahtaamista myös pitkän kaavan mukaisella prosessilla.

- Päätös on pettymys... mutta se tarkoittaa vain, että korvaussummien on katettava ylimääräiset oikeuskulut, Sharman selvensi.

Sharman ei suostunut sanomaan valittaako RIAA päätöksestä, Reuters kertoo.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.