Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viime vuoden aikana

Trend Micro: Viruksista 55 miljardin kustannukset

16.1.2004 14:43 Tietoturvayhtiö Trend Micro Inc:n arvion mukaan pelkästään virukset aiheuttivat maailmassa 55 miljardin dollarin kustannukset viime vuoden aikana. Yhtiö ennustaa tappioiden entisestään kasvavan alkaneena vuonna.

Vuonna 2002 virusten yrityksille aiheuttamat tappiot olivat useiden arvioiden mukaan 20-30 miljardia dollaria, kun vuonna 2001 oltiin vielä 13 miljardin tasolla, Reuters kertoo.

Trend Micron toimitusjohtajan, Lionel Phangin mukaan kustannukset kasvavat edelleen tänä vuonna, mutta hän ei Reutersin haastattelussa halunnut arvioida kuinka paljon.

Trend Micro sai viime vuonna maailmanlaajuisesti päivittäin 20-40 ilmoitusta uusista tai muunnelluista viruksista.

Yhtiö aikoo kuitenkin keskittyä alkaneena vuonna kaikkein haavoittuvimpana pitämäänsä asiakaskuntaan eli pk-yrityksiin, jotka pitävät itseään liian merkityksettöminä joutuakseen hyökkäyksen kohteiksi.

Roskapostit kasvava uhka

Roskapostiuhka kasvaa eksponentiaalisesti ja uhkaa jäädä virusten ja hakkerointien varjoon, Phang huomautti. Lisäksi sama virus voi aiheuttaa tietojärjestelmässä monia erilaisia oireita.

IDC:n mukaan roskaposteista tulee tänä vuonna suurin myös viruksia levittävä väline, kun roskapostittajat sijoittavat viruksia tiedostoliitteisiin.

Tutkimuslaitoksen mukaan tietoturvaratkaisut kuten virustorjunta ja suodatus kasvavat lähivuosina 19 prosentin vuosivauhtia ja niistä tulee vuoteen 2007 mennessä 6,4 miljardin dollarin arvoista liiketoimintaa maailmassa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.