Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruuhkaa automaatipäivityksissä

F-Securen päivityspalvelin takkusi

28.1.2004 12:43 F-Securen virustorjuntaohjelmien automaattipäivityksien jakelua hoitavan backwebin ruuhka pakotti osan käyttäjistä turvautumaan manuaalisiin päivityspalveluihin Mydoom-virukselta suojautuakseen. Yhtiön mukaan harmillisen tilanteen aiheutti yhteensattumien summa.

F-Secure kertoi tiistaina sivuillaan viimeisimpien viruksien aiheuttavan ruuhkaa backweb-järjestelmälle ja kehotti ongelmia kokevia käyttäjiä päivittämään virustietokannat manuaalisesti. Backweb huolehtii normaalisti yhtiön virustorjuntaohjelmistojen automaattisista päivityksistä.

Tietoturva-asiantuntija Erkki Mustonen kertoo ongelmien johtuneen ikävien yhteensattumien summasta. Yhtiö julkaisi 26. päivä ennen Mydoom-viruksen löytymistä virustietokantojen kumulatiivisen päivityspaketin. Mustosen mukaan noin kolmen megatavun kokoinen paketti julkaistaan keskimäärin neljä kertaa vuodessa.

Kuntoon tiistai-iltapäivällä

Mydoom-virus aloitti leviämisensä piakkoin päivityksen jakelun alettua. F-Secure joutui lisäksi maanantain ja tiistainvälisenä yönä jakamaan järjestelmävian vuoksi kuormaa tavallista pienemmälle määräälle laitteita

Mustosen mukaan Backweb saatiin palautettua normaalitilaan tiistai-iltapäivän aikana, joskin palvelussa esiintyi edelleen ruuhkaa illan mittaa.

Mustonen kertoi yhtiön kehittävän järjestelmän vikasietoisuutta entisestään vastaavan tilanteen välttämiseksi tulevaisuudessa.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.