Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäinen kuukausi takana

CAN-SPAM ei vähentänyt spammia

5.2.2004 08:49 Tammikuussa Yhdysvalloissa käyttöönotettu roskapostilaki CAN-SPAM ei suodatuspalvelujen tilastojen mukaan ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut roskapostin määrään. Brightmailin mukaan spammin osuus kasvoi tammikuussa jo 60 prosenttiin.

Yhdysvaltalaisen Brightmailin markkinointijohtaja Francois Lavaste sanoi TechWebin haastattelussa, ettei ole yllättynyt tammikuun tilastoista, koska lainsäädännöltä ei pidä odottaakaan liikoja.

Hän kertoi näkevänsä lain vain yhtenä osana toimia roskapostiongelman selvittämisessä, kuluttajavalistuksen ja teknologiaratkaisujen rinnalla. Lavasten mukaan CAN-SPAM on kuitenkin jo vaikuttanut siinä mielessä, että toimintaa on siirretty pois Yhdysvalloista.

-Lainsäädäntö voi lannistaa jotkut spammaajat, mutta on muistettava, että spammaajat ovat tottuneet peitellemään jälkiään, Lavaste totesi.

Hän kertoi uskovansa roskapostittajien jatkavan niskanpäällä ainakin kuluvan vuoden ajan.

Roskapostisuodattimia toimittava Commtouch kertoi keskiviikkona spammin määrän säilyneen omien tilastojensa mukaan ennallaan joulukuusta tammikuuhun. Commtouchin johtajan Avner Amramin mielestä tammikuu osoitti, että roskapostittajat eivät ota CAN-SPM-lakia tosissaan.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.