Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kriisitilanteissa

Pelastakaa Lapset aloittaa kriisichat-palvelun

5.2.2004 09:17 Pelastakaa Lapset ry on aloittamassa nettipohjaista lasten ja nuorten kriisichat-palvelua. Kriisichat aukeaisi netissä parin tunnin kuluessa, jos Suomessa tai maailmalla tapahtuu jotakin vakavaa tai lapsia voimakkaasti koskettavaa.

Järjestön mukaan lapset kuulevat ja näkevät järkyttäviä tapahtumia, mutta eivät pysty käsittelemään niitä aikuisen lailla ja tarvitsevat siksi välitöntä aikuisten tukea ja turvaa.

Pelastakaa Lasten koordinoimassa Manteli-chatissa kävi viime joulunpyhien aikana satoja avun tarpeessa olleita lapsia ja nuoria nettikeskustelemassa koulutettujen vapaaehtoisten aikuisten kanssa. Samanlaisten periaatteiden pohjalta luotava kriisi-chat pyritään saamaan toimintavalmiuteen vielä tämän vuoden aikana.

Pelastakaa Lapset tekee myös internetin lapsipornografian vastaista työtä. Internet on lisännyt räjähdysmäisesti lapsipornoaineiston määrää, raportoi Euroopan poliisien yhteistyöorganisaation, Europolin edustaja Euroopan unionin alueen internetpalvelutoimittajien, poliisin ja vihjepalvelinten työseminaarissa tammikuun lopulla Belgiassa. Yksistään Iso-Britannian poliisin tutkinnassa on 600 000 lapsipornokuvaa.

Uutta yhteistyötä

Pelastakaa Lapset on aloittanut yhteistyön Maksullisten puhelinpalveluiden eettisen lautakunnan, MAPELin sekä suomalaisten aikuisviihdetuottajien kanssa. Tavoitteena on jakaa tietoa puhelinliittymään saatavista tekstiviesti- ja puhelinestoista, joilla aikuisviihteen avaaminen voidaan estää lapsilta.

Kampanja on jo alkanut aikuisviihdesivuilla, ja tänä vuonna tavoitteena on luoda ilmainen ja helppokäyttöinen lapsilukko suomalaisten netinkäyttäjien tarpeeseen.

Pelastakaa Lasten Eurooppa -ryhmä on koonnut internetiin liittyvän lasten seksuaalisen hyväksikäytön taustaa ja tilastoja yhteiseksi toimintaohjelmaksi. Toimintaohjelma löytyy nyt suomeksi Pelastakaa Lasten verkkosivuilta osoitteesta www.pela.fi/nettivihje.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.