Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Troijalaisia sähköpostissa

PayPal-huijari tunnusti USA:ssa

6.2.2004 11:49 Yhdysvaltojen oikeusministeriö kertoi keskiviikkona 20-vuotiaan yhdysvaltalaismiehen tunnustaneen PayPal-maksupalvelun asiakkaihin kohdistuneen juonittelun. Mies kertoi varastaneensa väärennettyjen ylläpitopostien ja vakoiluohjelmien avulla PayPal-tileiltä noin 30 000 dollaria.

Alkuviikolla kalifornialaisen tuomioistuimen kuultavana ollut minnesotalaismies myönsi käyttäneensä sähköpostilla levitettyä troijalaisohjelmaa sekä väärennettyjä www-sivuja ja sähkopostiviestejä asiakastietojen onkimisessa. Huijari ehti toimia lähes kaksi vuotta ennen kiinnijäämistään.

Yhdysvaltojen oikeusministeriön tiedotteen mukaan 20-vuotias mies jäi kiinni FBI:n käynnistämän tutkinnan jäljiltä. Tunnustuksen yhteydessä mies lupasi maksaa varastamansa 30 000 dollaria takaisin uhreilleen.

Oikeusministeriö kertoo verkkopetoksen maksimirangaistuksen olevan 20 vuotta vankeutta ja 250 000 dollaria sakkoja. Ministeriön mukaan tuomiossa tullaan noudattamaan liittovaltion rangaistusohjeistusta, mikä tarkoittaa muun muassa miehen tunnustuksen huomioonottamista tuomiota annettaessa.

PayPal-asiakkaiden tietoja yritettiin onkia viime vuoden lopulla kahden melko laajalle levinneen Mimail-sähköpostimadon avulla. Molemmat madot löydettiin kuitenkin vasta marraskuussa. Tunnustuksen mukaan huijari lopetti toimintansa jo syyskuussa.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.