Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Päivitystä tarvitaan

Laajakaistan käyttäjät ovat varautuneet virusuhkaan

Kolme neljästä internetin käyttäjästä arvelee, että hänellä on palomuuri käytössä.

9.2.2004 08:30 Suurin osa suomalaisista internetin käyttäjistä on varautunut virusten aktiiviseen torjuntaan. Lähes kaikilla laajakaistayhteyden käyttäjistä on pc:n virustorjunta ja kolmella neljästä on myös palomuuri. Tiedot perustuvat Elisan internet-asiakaskunnasta tehtyihin selvityksiin, mutta ne pitänevät suurin piirtein paikkansa myös muiden internet-operaattorien asiakkaiden suhteen.

Elisan osastopäällikkö Anita Ovaskan mukaan muilla kuin laajakaistakäyttäjillä on virustorjunta noin kahdeksalla kymmenestä. Palomuurinkaan suhteen tilanne ei ole aivan selkeä, sillä tieto perustuu käyttäjien arveluun siitä, että palomuuri olisi toiminnassa.

- Elisan kautta palomuurin hankiin noin joka viides laajakaistayhteyden ostaja. Lopuilla on koneen mukana tullut tai toisaalta hankittu ohjelmisto, Ovaska sanoo.

- Tilanne näyttää periaatteessa hyvältä, mutta pienikin määrä saastuneita koneita voi käyttää kaikkien yhteistä kapasiteettia tuhansien tavallisten käyttäjien verran. Ongelma on automaattisen päivityksen puuttuminen: kerran asennettu ohjelmisto ei kovin pitkään auta, Ovaska muistuttaa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.