Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pitkä tuomio Taleban-yhteyksistä

Terroristi kävi töissä Intelissä

10.2.2004 07:43 Amerikkalaisen siruyhtiö Intel Corporationin entinen ohjelmistoinsinööri sai maanantaina seitsemän vuoden vankeustuomion terrorismista.

CNET Newscomin mukaan Yhdysvaltain kansalaisuuden saanut Maher "Mike" Mofeid Hawash tunnusti yrittäneensä matkustaa viiden epäillyn terroristin kanssa Kiinan kautta Afganistaniin vuonna 2001. Hänen aikomuksensa oli liittyä taisteluun amerikkalaisia joukkoja vastaan.

Hawash pidätettiin Yhdysvalloissa viime maaliskuussa. Hän vietti pitkän ajan tutkintavankeudessa ilman virallisia syytteitä, jolloin hänen asiansa nousi nettikeskusteluissa kuuluisuuteen.

Hänen ystävänsä sekä entinen työnantajansa Intelillä perustivat internetiin saitin Hawashin vapauttamiseksi osoitteella FreeMikeHawash.org.

Vuonna 1964 Jordan-joen länsirannan Nablusissa syntynyt Hawash toimi Intelin MMX- eli Multimedia Extensions-ryhmässä ohjelmistojen suunnittelijana.

CNET Newscomin mukaan hän julkaisi vuonna 1997 kirjan MMX-teknologiasta yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.

Oregonissa asunut Hawash kuului kotivaltiossaan niin sanottuun Portlandin soluun kahden muun tuomitun terroristin kanssa. Myös Hawashin kumppanit saivat pitkät tuomiot Taleban-yhteyksistä.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.