Torjunnasta rakennetaan teollista klusteria
Harrin Pursianen vastaanotti palkinnon hallituksen tietoturvaohjelmasta Amsterdamissa.
12.2.2004 08:59 Keskiviikon kansalliset tietoturvatalkoot kokosivat uskomattoman määrän suomalaista viestintäteollisuutta Eduskunnan seminaariin. Harri Pursiainen, kansallisen tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja, väläytti kansallista tietoturvaklusteria, hanketta, jossa välttämättömyyttä ollaan vääntämässä hyveeksi ja vientituotteeksi.
Eduskunnan tietoturvatalkoiden kutsuseminaarissa osanottajat, jotka edustivat isoa viipaletta suomalaisesta ohjelmistobisneksestä, taputtelivat toisiaan selkään laajasta ja innostuneesta osanotosta. Vuosittaiseksi tapahtumaksi suunniteltu talkoopäivä polkaistiin pystyyn nopeasti, sillä ajatuksen syntyi loppusyksyn matkalla Geneven Telecom-messuilla.
Seminaaria johtanut eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Markku Laukkanen nimesi idean isäksi Microsoft Oy:n toimitusjohtajan Martti Mehtälän. Viestintäviraston ylijohtaja Rauni Hagman katsoi äitiyden kuuluvan omalle virastolleen.
Pääministeri Matti Vanhasen puheen piti ohjelmajohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja. Omat näkökantansa esittivät myös tietokirjailija Petteri Järvinen, F-Securen Oy:n toimitusjohtajan Risto Siilasmaa, TeliaSoneran varatoimitusjohtaja Harri Koponen ja kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Viime vuoden tietoturvaan liittyneet uutisaiheet vilahtelivat puheissa runsaasti. Myös talkoohenkeä kiiteltiin, vaikka Mehtälä ja Koponen muistuttivat, että kyllä työstä on saatava myös korvaus.
Poliisivankilan uhka jarrutti Svenin torjuntaa
Koponen peräsi regulaattorilta tietoverkkojen poliisivaltuuksia selkeämpien toimintaoikeuksien muodossa virusten ja roskapostin torjumiseksi. Hän kantoi syyn Soneran suuresta ja pitkästä sähköpostisumasta viestintäviraston ovelle.
Koposen mukaan Soneran sähköpostitoiminnasta vastaavat eivät yksinkertaisesti uskaltaneet ryhtyä suodattamaan Sven-viruksen aiheuttamaa viestitulvaa ennen kuin saivat virallisen luvan viestintävirastolta.
- Minä löydän pian itseni poliisivankilasta, jos ryhdymme avaamaan yksityisiä viestejä Koponen sanoi ja muistutti, että Soneran tietoturvaihmiset joutuivat viettämään useita viikkoja telkien takana kun poliisi tutki yhtiön lainvastaiseksi epäiltyä teletunnistetietojen käyttöä.
Koposen mukaan sähköpostisuma lähti purkautumaan rivakasti kun suodatuslupa saatiin.
Loka-joulukuussa 2002 Soneran virus- ja roskapostiviestit muodostivat parikymmentä prosenttia kokonaisliikenteestä. Viime vuoden vastaavalla jaksolla niiden osuus oli kasvanut niin, että se oli yhdeksän kertaa suurempi kuin hyötypostin. Tämän vuoden puolella tiukempi virussuodatus on parantanut tilannetta ja nyt roskapostin määrä on enää neljä kertaa niin suuri kuin hyötypostin.
Tietoturvaklusteri tänä keväänä
Ylijohtaja Pursiaisen mukaan Suomen pitkälti kadonnut etumatka tietoyhteiskuntakehityksessä johtui osittain siitä, että viestinnän kansallinen strateginen tärkeys nähtiin täällä jo 1980-luvulla kun se vielä muualla nähtiin lähinnä tulojen lähteenä tai pelkästään valtion omana viestintänä.
- Nyt Suomessa ollaan etunojassa tietoturvapolitiikassa. Vuonna 2001 tehty hallituksen periaatepääte, jossa vastuut tietoturvasta jaettiin, käynnisti työn tietoturvan kehittämiseksi ammattimaisella otteella, Pursiainen sanoi. Hän muistutti, että jo nyt Suomi on tietoturvatuotteiden suuri kuluttaja ja viejä.
Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää kevään aikana tietoturvaklusteriohjelman, jonka avulla tietoturvasta pyritään tekemään nykyistä laajempaa, kannattavaa ja vientikelpoista teollista toimintaa. Asiasta on tehty esitutkimus ja konkreettisia päätöksiä muovataan parhaillaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti
11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi













