Nyt näkyvissä virusohjelmoinnin kaupallistuminen
19.2.2004 15:39 Internetiin viruksia kirjoittavien ohjelmoijien toiminta on muuttunut viimeisten vuosien aikana entistä haitallisemmaksi. Nykyisin on Oy SurFin Ab:n mukaan näkyvissä kasvaneen haitanteon lisäksi jopa viruskirjoittamisen kaupallistumista.
Yhtiöstä kerrotaan, että aiemmin harrastelupohjalla tehtyjen virusten tarkoituksena oli testata leviämistä sekä kisailla levinneimmästä viruksesta eikä välttämättä aiheuttaa huomattavaa vahinkoa.
-Uudet virukset, niiden entistä kekseliäämmät leviämistavat sekä
tunnettujen haavoittuvuuksien hyväksikäyttö kielivät siitä, että niitä on
alettu käyttää myös selvästi kaupallisen hyödyn tavoitteluun. Myös
roskapostien lähettäjät ovat ottaneet virukset aseekseen, kertoo
tietoturva-asiantuntija Tuomo Liimatainen SurFinista.
Viime aikoina voimakkaasti levinneet madot, kuten viimeisin Bagle-variantti, jättävät tietoliikenneportteja auki saastuneista koneista. Avoimet portit mahdollistavat koneiden käyttämisen muun muassa
palvelunestohyökkäyksiin.
-Ennaltaehkäisyn merkitys korostuu koko ajan ja esimerkiksi tarpeettomien porttien sulkeminen palomuureissa estää jo tiettyjen matojen tuhotyöt, kertoo Liimatainen.
Huomauttavia kustannuksia
Sähköpostiosoitteita roskapostittajien tarpeisiin keräävät virukset ja roskapostin määrän jatkuva kasvu aiheuttavat jo nyt huomattavia kustannuksia yrityksissä. Lisäksi internet-liikennettä kuormitetaan ylimääräisesti mm. yrityksiin kohdistuvilla palvelunestohyökkäyksillä.
-Viime vuonna puhuttiin paljon
internet-operaattoreiden, kuten Soneran, virusten ja roskapostin takia ruuhkautuneista palveluista. Aiemmin ylimääräisen liikenteen kasvu näkyikin lähinnä runkoverkon sekä internet-operaattoreiden ongelmana. Viimeisten kuukausien aikana ongelmia on ilmaantunut enenevässä määrin myös operaattorin ja loppukäyttäjän väliseen niin sanottuun viimeiseen kilometriin.
Virustorjuntohjelmistojen lisäksi merkittäviä uusia kustannuksia internetin käyttäjille aiheuttaakin yhteyksien tukkeutumisesta johtuva tietoliikennekapasiteetin laajennuspaine.
-Useat Ppk-asiakkaamme ovat kertoneet viimeisten kuukausien aikana yllättävistä laajakaistayhteyksiensä ruuhkautumisista. Yritysten normaali liiketoiminta internetissä ei ole kasvanut merkittävästi mutta silti yritykset ovat joutuneet tai joutumassa kasvattamaan tietoliikennekapasiteettiaan jopa kaksinkertaiseksi. Kyseessä voi olla pienillekin yrityksille jopa tuhansien eurojen vuosittainen lisäkulu. Ongelman syitä joudutaankin nyt etsimään kasvaneesta virus- ja roskapostiongelmasta, huomauttaa Liimatainen
Tietoturva-asiantuntija uskoo, että internet-operaattoreiden täytyy tulevaisuudessa luoda uusia palvelutuotteita, joilla virukset ja roskapostit voidaan "esisuodattaa" jo ennen yrityksen laajakaistayhteyteen joutumista ja sen tukkeutumista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
KRP lyttää Lex Nokian
11.02.2009 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












