Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahoitussektori kohde nro 1.

Verkkorikokset maksavat Britannialle maltaita

25.2.2004 10:55 Ison-Britannian poliisin selvityksen mukaan verkkorikoksista aiheutui 200 suurimmalle brittiyhtiöille yli 290 miljoonan euron kustannukset vuonna 2003. 83 prosenttia yhtiöistä ilmoitti joutuneensa verkkorikollisuuden kohteeksi.

Britannian National Hi-Tech Crime Unitin (NHTCU) selvitykseen osallistui 201 maan suurinta yritystä, Reuters kertoo. Lontoossa järjestetyssä e-Crime Congressissa puhunut yksikön johtaja Len Hynds sanoi kokonaiskustannusten arvioinnin olevan vielä vuoden 2003 osalta liian varhaista.

- Kaikki merkit viittavat, että puhumme miljardeista miljoonien sijaan, Reuters kertoo Hyndsin todenneen.

Selvitykseen osallistuneet yhtiöt ilmoittivat verkkorikosten välittömiksi ja välillisiksi tappioiksi yhteensä yli 290 miljoonaa euroa.

Onkimishuijaukset yleistyivät

Reutersin mukaan verkkorikosaallon pääkohteena oli rahoitussektori. Kolme nimeämätöntä isobritannialaista rahoituslaitosta kertoi tutkimuksessa verkkorikosten aiheuttaneen yhteesä lähes 90 miljoonan euron kustannukset.

NHTCU:n mukaan suurin osa maan pankeista ilmoitti joutuneensa väärennetyillä www-sivuilla ja sähköposteilla toteutettujen onkimishyökkäysten kohteeksi. Hyndsin mukaan huijarit kalastelivat vuonna 2003 kaikkiaan yli 50 brittiyrityksen asiakkaiden tietoja.

Reutersin mukaan Hynds kertoi konferenssissa verkkorikosten takana olevan erityisesti Itä-Euroopassa ja Aasiassa toimivat järjestäytyneet rikollisjengit.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.